SUOMALAINEN ELOKUVAMUSIIKKI VOL 1 (CD), 1931-36, ks. esitt.

Kuvaus
Suomalaisen elokuvamusiikin äänitesarja alkaa aivan ensimmäisestä äänielokuvasta, vuonna 1931 valmistuneesta Sano se suomeksi. Itse elokuvasta on säilynyt vain osia, mutta Berliinissä äänilevylle tallennettua elokuvaan sävellettyä musiikkia on olemassa. Suomalainen elokuvamusiikki -sarjan ensimmäinen osa kattaa 1930-luvun alkupuolen ja sisältää musiikkia mm. elokuvista: Meidän poikamme merellä, Vaimoke ja Mieheke.
Ajan suosikkitähdistä laulavat mm. Georg ja Eugen Malmstén sekä Tauno Palo. Levyllä on myös harvemmin levylle laulanut laulupedagogi Olavi Nyberg ja paremmin säveltäjänä tunnettu Toivo Lampén. Kuvitus sisältää mm. harvinaisia kuvia äänitystilanteista. Lauluina ovat mm. harvinaiset levytykset Tui tui Tuulikki, Auringon lapset ja Ansa Ikosen itsensä laulama Bulu bulu bulu. Suurin osa tämän levyn teoksista on nyt ensi kertaa saatavissa CD-levyllä.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa yhteistyössä tehty julkaisu pitää sisällään Juha Seitajärven kansivihkotekstin, jossa kerrotaan suomalaisen äänielokuvan historiasta unohtamatta filmiyhtiöitä ja elokuvanäyttelijöitä.
Levy on uudenveroinen. Mukana on hieno 24-sivuinen booklet, jossa on rautaisannos suomalaisen elokuvan historiaa Juha Seitajärven kirjoittamana.
Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, postikulut ovat 1-2 normaalipaksuiselle cd:lle 3,8 euroa (International delivery available to Europe, postal charge 6,5 euros, other countries 6,5 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.
Voit myös ehdottaa hintaa yksityisviestin kautta, jos haluat nopeampaa kauppaa tai muutosta lähtöhintaan.
Maksu myös mobilepaylla onnistuu: 050 530 6794
Kannattaa huutaa useampia kohteita. Samalla 3,8 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 6 euron postimaksulla. Useampi (1-4) LP-levy kulkee 6,85 euron maksulla huutopakettina, joka on halvin LP-levyjen lähettämistapa. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.
KAPPALELISTA:
1. Tui, Tui, Tuulikki, foxtrot
(Malmsten, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Odeon-orkesteri (4.3.1931, Berlin)
Odeon A 228194 (Hf 455)
elokuvasta Sano se suomeksi
2. Auringon lapset
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-taidelevyorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228240 (Hf 550-2)
elokuvasta Auringon lapset
3. Sukellusvenevalssi
(Georg Malmstén, Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN Amarillo-orkesterin säestyksellä (1932)
Odeon A 228209 (Hf 505)
elokuvasta Meidän poikamme merellä
4. Aallokko kutsuu, valssi
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-harmonikkaorkesteri (1933)
Homocord H-O.23166 (H-65277)
elokuvasta Meidän poikamme merellä
5. Meidän Maija, (Skutan Mary-Ann), merimiesvalssi
(Georg Malmstén, san. Reino Hirviseppä)
GEORG MALMSTÉN Amarillo-orkesterin säestyksellä (1932)
Odeon A 228226 (Hf 511)
elokuvasta Meidän poikamme merellä
6. Laulu onnesta, valssi
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-tanssiorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228239 (Hf 549-2)
elokuvasta Pikku myyjätär
7. Pikku neiti, tango
(Georg Malmstén, san. R. R. Ryynänen)
GEORG MALMSTÉN ja Berliinin Odeon-tanssiorkesteri (10.10.1933, Berlin)
Odeon A 228239 (Hf 544-2)
elokuvasta Pikku myyjätär
8. Keittiöhaaveita, foxtrot
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen, Esa Kivi)
OLAVI NYBERG ja Kiva tanssiorkesteri (19.12.1933, Tukholma)
HMV X 4237 (OPA 207-1 [30-11530])
elokuvasta Herrat täysihoidossa
9. Kiljusen serenadi, tango
(Georg Malmstén, R. R. Ryynänen, Esa Kivi)
OLAVI NYBERG ja Kiva tanssiorkesteri (19.12.1933, Tukholma)
HMV X 4236 OPA 208-2 (30-11528)
elokuvasta Herrat täysihoidossa
10. Ihminen älä hermostu, foxtrot (2:52)
(Matti Jurva, Tatu Pekkarinen, Robert von Essen)
MATTI JURVA ja Kristalli-tanssiorkesteri, joht. George de Godzinsky (1942)
Kristalli 215 (K-Fi 29074)
elokuvasta Helsingin kuuluisin liikemies
11. Kauniit unet, foxtrot
(Into Arpa)
HANNES VEIVO ja Columbia-tanssiorkesteri (23.3.1932)
Columbia DY 31 (WY 64-1)
elokuvasta Helsingin kuuluisin liikemies
12. Metsäpirtti, valssi (2:46)
(Georg Malmstén, Martti Jäppilä)
GEORG MALMSTÉN, GRETA PITKÄNEN ja Dallapé- orkesteri (1936)
Odeon A 228384 (Hf 822)
elokuvasta Voi meitä! Anoppi tulee
13. Lemmen liekki leimahtaa, valssi
(Georg Malmstén, Erkki Karu)
GRETA PITKÄNEN, GEORG MALMSTÉN ja Dallapé-orkesteri (1934)
Odeon A 228284 (Hf 646)
elokuvasta Syntipukki
14. Palaavat muistot, tango
(säv. ja sov. Harry Bergström)
TOIVO LAMPÉN ja Odeon-tanssiorkesteri, joht. Harry Bergström (1936)
Odeon A 228330 (Hf 740)
elokuvasta Vaimoke
15. Sävelhurmaa, wienervalssi
(Harry Bergström, Reino Ranta)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4621 (OSB 272-2)
elokuvasta Vaimoke
16. Vaimoke, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A.Puhto)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4619 (OSB 266-2)
elokuvasta Vaimoke
17. Bulu bulu bulu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto)
ARVI TIKKALA ja HMV-tanssiorkesteri (- 3.1936)
HMV X 4619 (OSB 267-2)
elokuvasta Vaimoke
18. Mieheke, valssi
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228359 (Hf 776)
elokuvasta Mieheke
19. Kun kuulen tuon, slowfox
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228360 (Hf 792-1)
elokuvasta Mieheke
20. Ah, ethän tiedä, foxtrot
(Harry Bergström)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1936)
Odeon A 228359 (Hf 776)
elokuvasta Mieheke
21. Syksyn tullessa, valssi
(Olavi Karu, R. R. Ryynänen, Tapio Ilomäki)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1935)
Odeon A 228327 (Hf 721)
elokuvasta Onnenpotku
22. Sinä vainen, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
TAUNO PALO ja Dallapé-orkesteri (1935)
Odeon A 228327 (Hf 722)
elokuvasta Onnenpotku
23. Soi läntiset lämpimät tuulet, valssi
(Tapio Ilomäki, R. R. Ryynänen, Eugen Malmstén)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1.9.1936)
Columbia DY 45 (CY 134-2)
elokuvasta Seikkailu jalkamatkalla
24. Suviyön tarina, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 43 (CY 107-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita
25. Sulle kukkii kaunis maa, valssi
(Olavi Karu, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 43 (CY 123-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita
26. Sun huules kertoo onnesta, tango
(Antero Vartia, E. V. Rutanen, Tapio Ilomäki)
EUGEN MALMSTÉN ja Rytmi-Pojat Eugen Malmsténin johdolla (1936)
Columbia DY 44 (CY 111-1)
elokuvasta Kaikenlaisia vieraita
28. Bulu bulu bulu, foxtrot
(säv. ja sov. Harry Bergström, san. A. Puhto)
ANSA IKONEN ja elokuvaorkesteri
ääniraita elokuvasta Vaimoke













