Suomalainen Pajutyökirja

Kirja kuin uusi

Aurinkoisena päivänä teiden ja ojien reunoilla keltaisina, punaisina, ruskeina ja vihreinä hehkuvat pajut suorastaan houkuttelevat koskettelemaan vahvoja mutta siroja varsiaan. Ei ihme, että pajusta on tullut suosittu luonnonmateriaali, jonka monipuoliset käyttö- tavat vaihtelevat kymmensenttisistä pajupilleistä kymmenmetrisiin piha-aitoihin. Suomalaisessa pajutyökirjassa annetaan perustiedot luonnonvaraisen pajun keruusta, käsittelystä ja punonnasta sekä esitellään tarvittavat työvälineet. Havainnollisten valokuvien, vaiheittain etenevien piirrosten ja erilaisten punontatekniikoiden avulla opit valmistamaan pajuesineitä puutarhaan ja kodin sisustukseen. Kirja soveltuu sekä kurssikirjaksi että itseopiskeluun ja tarjoaa haasteita kokeneemmillekin taitajille! Minna Koskinen ja Anelma Savolainen ovat kokeneita pajutyön taitajia. He opettavat punontaa erilaisissa oppilaitoksissa ja kursseilla ympäri Suomea ja ovat osallistuneet töillään näyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla.. PUNOJALLE Punonta on yksi ihmisen varhaisimmista teknisistä taidoista. Sopivia materiaaleja on löytynyt aina lähiympäristöstä. Suomessa on hyödynnetty muun muassa pajua, tuohta, olkea, juurta, kaislaa ja pärettä. Punonta on uudistunut viime vuosikymmeninä. Tekniikat ja materiaalit ovat lisääntyneet, ja on kokeiltu rohkeasti. Luonnonmateriaalien rinnalle ovat tulleet monet teolliset ja kierrätysmateriaalit. Punonnassa luodaan pintaa, tasoa tai muotoa. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa työskennellä - luovuus ja hulluttelu ovat sallittuja. On kuitenkin hel- pointa lähteä liikkeelle perinteisistä materiaaleista ja tekniikoista ja edetä kokeiluihin, kun perustaidot ovat hallussa. Ympäristöarvojen korostuminen on lisännyt punonnan arvostusta. Käsin punoessa pääsee lähelle luontoa. Jokaisella materiaalilla on oma luonteensa, jota on kuunnelta- va ja kunnioitettava. Paju on monipuolinen, sitkeä ja notkea materiaali. Perinteisesti siitä on tehty lähinnä tarvekaluja. Lisäksi lehdista ja juurista on valmistettu kuume- ja reumalääkettä. Kuoresta on saatu nesteita, jotka suojaavat muita kasveja tuholaisilta ja taudeilta. Kuorta on käytetty myös värjäykseen ja nahan parkitsemiseen, ja siitä on punottu pajuköyttä sitomiseen. Viime vuosina on alettu tutkia ja kehittää pajun uusia käyttömahdollisuuksia. Pajua on viljelty energianlähteeksi, kokeiltu menestyksekkäästi ekologisena suodattimena likavesien puhdistuksessa ja hyödynnetty muun muassa rakennusten lämpöeristeissä, meluaidoissa, ilmansaasteiden suodattajana teiden reunustoilla, saastuneen maan puhdistamisessa sekä eroosion torjunnassa. Pajulla on monia ominaisuuksia, joiden takia sitä käytetään yhä useammin koriste- ja maisemointikasvina: sen olemus on siro, mutta se on silti kestävä; se kukkii varhain, ja oksat ovat kirkkaan väriset; se kasvaa ripeästi ja versoo hyvin kannosta sekä oksista. Pajusta saa hetkessä suojaavia, kauniita aitoja sekä puu- ja pensasryhmiä puistoihin, pihoihin ja teiden varsille. Paju on raivannut tiensä ihmisen arkeen. Kodin ja puutarhan sisustamisessa - kalusteissa, valaisimissa, rakenteissa se on kansa valloittanut paikkansa. Päätoimisia ammattipunojia on Suomessa vain muutama. Harrastajien joukko on sen sijaan kasvanut nopeasti, minkä huomaa yhä suositummiksi käyvillä punontakurs seilla. Myös maailmalta tulleet ideat pajun uudentyyppisestä käytöstä ovat rohkaisseet kokeilemaan punontaa. Ojanpientareiden luonnonvarainen paju on Suomessa edelleen käytetyin. Sitähän kasvaa meillä kaikkialla, niin maalla kuin kaupungeissakin. Suomesta saa nykyään myös viljeltyä pajua. Se on tasalaatuista, pitkää ja taipuisaa. Viljellyn pajun ohjeita joutuu soveltamaan, kun punoo luonnonvaraisesta pajusta. Esimerkiksi jatkoksissa ja eri punoksissa nuo pajut käyttäytyvät hieman toisistaan poikkeavasti. Suomessa pajua on punottu satoja vuosia, mutta alan suomenkielistä kirjallisuutta on niukasti. Klassikoksi on tullut Marketta Miettisen ja Vilho Raatikaisen Pajutyöt. Siinä keskitytään luonnonvaraisen kuoritun pajun käyttöön sekä korin tekemisen vaiheisiin. Teos on edelleen hyvä ohjekirja. Korimestari Vilho Raatikaisen vaalima laadukas työ edellyttää materiaalin ja tekniikan tuntemusta. Tämän kirjan avulla halumme omalta osaltamme jatkaa Raatikaisen ja Miettisen pajunpunonnan perinnettä. Ennen kaikkea haluamme herättää kiin- nostusta pajuun ja sen mahdollisuuksiin. Punonta on tutkimusmatka, joka suo seka haasteita että onnistumisen elämyksiä. Suomalaisessa pajutyokirjassa paneudumme lähinnä luonnonvaraiseen kuoripajuun sen keruuseen, käsittelyyn ja punontaan. Ohjeet sopivat kuitenkin myös viljellylle pajulle. Kirja on tarkoitettu sekä aloittelevalle punojalle itseopiskeluun että kurssikirjaksi. Se tarjoaa haasteita ja ideoita myös kokeneemmalle taitajalle. Kirjassa esitellään viisi punonnan tekniikkaa. Jokaisen ohjeissa on eritasoisia töitä, jotka etenevät helposta vaikeaan. Työt on ajateltu kotiin ja puutarhaan. Perustekniikoiden hallinta antaa vankan pohjan omille oivalluksille. Toivomme, et tä kirja saa luomiskyvyn liikkeelle.