Kuvaus

Suomen kansallispukujen historia
U. T. Sirelius

Sisältää 439 tekstikuvaa ja 24 kuvataulua, joista 5 värillistä.

-

Esipuhe.

Lähtökohtana tälle tutkimukselle ovat olleet ne kansanpuvut, joita ennen tehdastekoisten kankaiden ja näiden mukana yhä useammin vaihtuvien pukumuotien käytäntööntuloa maassamme pidettiin. Sen päämäärän on muodostanut samaisten kansanpuku synnyn ja kehityksen selvittely. Vain näiden puitteiden sisällä se on pyrkinyt täyttämään otsakkeessa annettua lupausta.

Yleiskatsauksen helpottamiseksi ei eri kansanpukuja ole selostettu erikseen, vaan on eri pukujen samat osat yhdellä kertaa otettu tarkastuksen alaisiksi.

On ymmärrettävää, että alalla sellaisella kuin tämä, jolla vanhemmat ainekset ovat joko satunnaisia, useinkin vaillinaisia arkistotietoja tai silloin tällöin maalöytöinä esilletulleita eritoten pukujen metalliosia, ensimmäinen yritys ei läheskään kaikissa suhteissa ole voinut viedä toivottuun päämäärään. Monet ja huomattavatkin aukot jäävät vastaisen tutkimuksen täytettäviksi. Mutta juuri siksi on tärkeätä, että on olemassa selostus siitä, mitä tiedetään ja tunnetaan ja mihin seikkoihin tulevaisuudessa niin keräystyön kuin tutkimuksenkin etupäässä on kiinnitettävä huomiota.

Kiitollisuudella mainitsen, että Suomalais-ugrilainen seura on tätä teosta varten saanut avustusta Keisarillisen Suomen Senaatin Kirkollisasiain toimituskunnan käyttövaroista.

Työn kestäessä olen saanut asiaa harrastavien henkilöiden apua. Ennenkaikkea on minun lausuttava lämmin kiitokseni maisteri Antero Pelkoselle, joka on auliisti jättänyt käytettäväkseni teoksen alaan kuuluvan osan siitä runsaasta historiallisesta aineistosta, jonka hän monivuotisella hartaalla työllä on etupäässä Savon tuomiokirjoista koonnut Suomen valtioarkistossa. Smanlaisista tiedoista lausun kiitokseni myös tohtoreille K.R. Melanderille, Axel O. Heikenille ja Gabriel Nikanderille.

Kiitollisuudella on minun tässä yhteydessä muistettava myös tohtori Karl Hedman, joka on edistänyt työtäni jättämällä käytettäväkseni teoksen alaan kuuluvat arvokkaat yksityiskokoelmansa.

Tutkimusmatkoillani ja sittemmin museossa on minulle piirtäjänä ollut suureksi avuksi arkkitehtikokelas Art. Helenius, jonka kynästä useimmat tässä julkaistut fototypiakuvat ovat lähtöisin. Neiti Maja Mikander on akvarelloinut värikuvat. Näillekin työtovereilleni, muitakin kuvituksessa avullisina olleita unohtamatta, lausun tässä lämpimät kiitokseni.

Helsingissä 11 p. jouluk. 1915.
Tekijä.

-

Uuno Taavi Sirelius 1872-1929, kansantieteilijä. Kansallismuseon intendentti 1918 ja osastonhoitaja 1920-28. Suomalais-ugrilaisen kansantieteen dosentti ja professori vuodesta 1921. Kohotti Suomen kansantieteen tutkimuksen nykyiselle tasolle.

-

Kansallisteos
2. painos, 1990
Sidottu, kansipaperein.

Kansipaperin reunoissa jonkin verran kulumaa, sisältä uudenveroinen kirja.

Nouto tai pk:t (7e) ostajalle.
Samoilla postikuluilla menee useampikin kirja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 61 vrk 16 h 29 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

85 € Sulkeutuu 61 vrk 16 h 29 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.