Suomen Kuvalehti Nro 2/2018 (23.1)

Osta heti
Sulkeutuu: 112pv 19h3,00 €
Kuvaus
68 sivua
Myytävänä: remontoijan unelma. Kunnat kauppaavat tyhjiksi jääviä sote-kiinteistöjään.
Miksi Bill Clinton ei kaatunut ahdistelusyytöksiin ja sekksikohuihin?
Kun tiedon määrä kasvaa, varmat totuudet eivät olekaan enää niin varmoja.
Hän: Olli Ahvenlahti.
Näytti siltä, ettei minusta tule yhteiskuntatieteiden opiskelijaa.
Palestiinalaisnuorten parkouria Gazassa.
Tukholmassa räjähti, otsonikadon hidastuminen varmistui.
Energiavirasto kovistelee yhtiötä Kainuun sähkökatkoksista.
Iranin mielenosoitukset kuihtuivat, kun johto ja tavoitteet puuttuivat.
Skandinavia asutettiin jääkauden jälkeen eri tavalla kuin olemme luulleet.
Aktiivimalli patistaa työttömiä muuttamaan kotikonnuiltaan.
Halvan älypuhelimen tai tabletin himo voi viedä tilausansaan.
Omistusasuminen ei vielä tee kunnon ansalaista.
Suomen pulma: yhtä aikaa työttömiä ja pula osaajista.
Näin toimii kansanedustajille tunattu aktiivimalli.
Puutarhuri pyrkii puhemiehen pallille.
Magnus Wennman kuvaa nukkuvia pakolaislapsia.
Anneli Kannon sisällissota valtaa näyttämöt.
Ayn Randin tiiliskiviteos vihaa sääntelyä.
Zinaida Lindénin tarinat ovat globaaleja.
Kotimainen rakentaminen sai historiikin.
Carlo Maltesen latinoseikkalujen charmi kestää.
Äidin katooaminen riipaisee isompaakin lukijaa.
Comanchen taru jatkuu.
Presidenttiehdokkaiden pointit ovat missitasoa.
Miksi toimittajat haluavat tietokirjailijoilsi?
Israelin itsenäistymisestä on kaksi totuutta.
Millainen viesti maanpuolustustahto on?
SK 25 vuotta sitten: lama-Suomi karsi kehitysapua.
Jyvät ja aanat.
Ukkola. Alämme älylaitteiden ja vähenevän älyn aikaa.











