Suomen Kuvalehti Nro 23/2014 (11.3)

Item image
1 / 1
HyväVaajakoski

Osta heti

Sulkeutuu: 19pv 8h

3,00 €

Kuvaus

76 sivua

Sisältöä

Puola on markkinatalouteen siirtymisen Euroopan mestari.

Brasiliassa jalkapallon maailmanmestaruus on elämän ja kuoleman kysymys.

Asiantuntijat kertovat, miten suomalaista johtamista tulisi kehittää.

Ilkka Paanasen Supercell pärjää ilman perinteistä organisaatiota.

Johtajille on tarjolla entistä enemmän ulkopuolista näkemystä.

Urheilullisuus on keskeistä päällikköjen nykytyylillä.

Viisi kirjaa johtamisesta.

Hän: Timo Kosonen. Lääkäristä tuli Ilmajoen musiikkijuhlien johtaja.

Viikon kuva. 31.5.2014 Topcic Polje, Bosnia-Herzegovina

Suoraan sanoen. Ulkoasiainneuvos Pekka Hukka.

Suomalainen tuottaa enemmän jätettä kuin ruotsalainen.

Hornetit olivat valmiina kun Suomen ilmatilaa loukattiin.

Kohti antibioottien jälkeistä aikaa.

Metsähallituslaki saattaa kaatua.

Näkökulma. Juhana Vartiainen.

Elinsiirrot bisneksenä.

Polkom. Heikki Vento

Ranskalaistaiteilijat tekivät sarjakuvakirjan Helsingistä.

Pikaruokalalta näyttävä Hunger King on Jani Leinosen taideteos.

Helsingissä konsertoiva Television rokkasi New Yorkin punkin ensimmäisessä aallossa.

Monokini-valokuvanäyttelyn uimapuvut ja mallit poikkeavat kaavasta.

Media. Susan Heikkinen

Kolumni. Helena Petäistö

Puheenvuoro. Jutta Urpilainen

Myyjä

k
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,30 €

Lisätiedot

Sijainti:40800 VAAJAKOSKI
Kunto:Hyvä
Lisätty:04.07.2026 klo 21.21
Sulkeutuu:01.11.2026 klo 20.16
Kohdenumero:647743984

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin