SUOMI 2011 2 € Suomen Pankki 200 vuotta (pillerissä)


Kuvaus
SUOMI 2011 2 € Suomen Pankki 200 vuotta - erikoisraha - juhlaraha (vain vähäisiä käytön jälkiä, pillerissä)
Varsin hyväkuntoinen suoraan pankista saatu Suomen 2-euroinen vuodelta 2011. Myynnissä on myös muita suomalaisia ja eurooppalaisia 2€-erikoisrahoja vuosilta 2004 - 2016. Kaikki rahat on säilytetty koko ajan pillereissä ja pilleri sisältyy myös tähän ostohintaan.
Suomen Pankki 200 vuotta
Suomen Pankin juhlavuoden kunniaksi liikkeeseen lasketun erikoisrahan kuva-aiheena on Suomen kansallislintu joutsen, ja sen on suunnitellut taiteilija Hannu Veijalainen. Kolikon sisäosassa on kaksi vuosilukua: liikkeeseenlaskuvuosi 2011 ja vuosi 1811, jona Venäjän keisari Aleksanteri I antoi määräyksen perustaa Waihetus-, Laina- ja Depositioni-Contorin Suomen Turkuun. Tästä maamme ensimmäisestä pankista kehittyi Suomen Pankki, joka muutti Helsinkiin vuonna 1819. Varsinaiset keskuspankkitehtävänsä Suomen Pankki aloitti 1800-luvun loppupuolella, kun Suomi oli saanut oman rahan ja maahan oli perustettu liikepankkeja. Kolikon ulkorenkaalla ovat Euroopan unionin 12 tähteä.
Ostajalle postikulut tai nouto Helsingissä (Lauttasaari).















