Tähtikirkas yö (DVD)

Osta heti
Sulkeutuu: 26pv 13h19,00 €
Kuvaus
Toisen maailmansodan lopun alku on käsillä ja saksalaisten joukot miehittävät Italiaa. Myös pieni San Marinon kylä on natsien joukkojen hallussa, ja kaikki kyläläiset käsketään kirkkoon suojaan sodan jaloista. Pieni joukko kyläläisistä kuitenkin epäilee saksalaisjoukkojen motiiveja ja päättää karata etsimään partisaanien ja liittoutuneiden joukkojen apua.
Monitasoinen ja palkittu Tähtikirkas yö on kuvaus karkaavan joukon rohkeudesta ja tahdonvoimasta sekä taaksejäävien kohtalosta ja fasistien väkivaltaisen otteen lipumisesta sodan runtelemasta Italiasta. Elokuva haastaa katsojan käsittelemään raskaita aiheita kipeimmimmällä tavalla - lapsen näkökulmasta.
Tähtikirkas yö pohjautuu paljolti ohjaajaveljesten Paolo ja Vittorio Tavianin omiin lapsuudenaikaisiin kokemuksiin sodanaikaisessa Italiassa. Elokuva sai ansaitusti Cannesin tuomariston Grand Prix -palkinnon vuonna 1982.
------
Kuvan DVD.
KUNTO oikein hyvä ja siisti (käytetty tuote). Aihiossa ei ole silmin havaittavia jälkiä.
(Levyt katsotaan pääsääntöisesti silmämääräisesti, mutta suuri osa arvokkaammista levyistä myös asiaan soveltuvan kirkaslampun lähellä. Kauppias ei välttämättä havaitse (tai tulkitse) jokaista pistettä, likatahraa ja pölyhiukkasta samalla lailla kuin asiakas. DVD-levyissä ei käytetä kuntoluokitusta "uudenveroinen", vaikka käyttötarkoitukseen kaikki sellaisia ovatkin. (Suuri osa myös visuaalisesti.) DVD-muovikotelon kuntoa ei luokitella.)
TOIMITUS tapahtuu kirjepostin mukana. Levy sekä kotelo suojataan paperilla. Kuoreen mahtuu kaksi normaalikokoista muovikoteloa. (Tässä tapauksessa vain levyt suojataan ja koteloiden ympärille ei mahdu suojausta.)
Noutovaihtoehtoa ei ole. Kuuskulma toimii ainoastaan nettikauppana. Luethan muutkin ohjeet oheisista toimitusohjeista.
--------- (PK) eurooppa DVD4 --------------













