Takapihan sankarit

Huutokauppa
2,00 €
+ palvelumaksu 0,47 €
13pv 18h
Sulkeutuu
Kuvaus
Takapihan sankarit on suomalainen puolipitkä lastenelokuva vuodelta 1992. Se perustuu Kaarlo Merimaan romaaneihin Takapihan sankareita (1931, tekijän uudistama laitos 1962) ja Kräki-Kalle ja Limperi (1961). Käsikirjoituksen laativat Antti Hietala ja Panu Pohjola, joka myös ohjasi elokuvan.
Esitetekstin mukaan Takapihan sankarit on ”impressio siitä hetkestä, kun lapsi tajuaa, että lapsuus on ohimenevää”. Käsikirjoittajat yhdistelivät elokuvaan episodeja Merimaan molemmista teoksista ja sijoittivat tapahtumat nimeltä mainitsemattomaan kaupunkiin sotien jälkeen. Puvustus ja lavastus viittaavat 1940- ja 1950-lukujen vaihteen puutalokaupunkiin. Kuvauspaikkoina olivat muun muassa Suomenlinna ja Ruiskumestarin talo Helsingin Kruununhaassa. Takapihan sankarit kuvattiin 16 millimetrin filmille alun perin televisioelokuvaksi, mutta otettiin myös teatterilevitykseen.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.
Lisätiedot
Suodattimet













