Tappajahai

Huutokauppa
11,00 €
+ palvelumaksu 0,83 €
9pv 22h
Sulkeutuu
Kuvaus
Tappajahai (engl. Jaws) on yhdysvaltalainen vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Steven Spielbergin ohjaama kauhu- ja jännityselokuva, joka perustuu Peter Benchleyn kirjoittamaan samannimiseen bestseller-romaaniin.
Elokuvaa on luonnehdittu ensimmäiseksi blockbuster-elokuvaksi.[1] Se oli ensimmäisiä elokuvia, joka sai laajan levityksen ensi-illastaan lähtien ja muutti ilmestyessään käsityksen, jonka mukaan kesä oli huono elokuvien ensi-ilta-aika.[1] Tämän takia sitä on myös kutsuttu kesähitti-elokuvien isäksi.[2] Lisäksi Tappajahaista tuli ensimmäinen elokuva, joka tuotti yli sata miljoonaa dollaria.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Huomioithan että aina tämä ei ole mahdollista, koska kokoelman osia on muutamassa eri paikassa ja osa lähetyksistä lähtee eri paikoista. Pyrimme lähettämään lähetykset lähes päivittäin. Pirimme laittamaan elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Lisätiedot
Suodattimet













