Taskuvaras - Pickpocket, 1959 (Bresson, uusi, muoveissa)

Item image
Item image
1 / 2
UusiJyväskylä

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

9,00 €

4pv 0h

Sulkeutuu

Kuvaus

Uusi DVD muoveissa. Nordic-julkaisu, jossa on suomenkielinen tekstitys.

Taskuvaras (Pickpocket) on ranskalainen Robert Bressonin ohjaama elokuva vuodelta 1959. Taskuvaras käsittelee sielullista vankeutta ja siitä vapautumista. Elokuva ei ollut yleisömenestys, mutta se on vaikuttanut moniin elokuvientekijöihin.

Vuonna 1956 valmistuneen elokuvansa Kuolemaantuomittu on karannut jälkeen Bresson alkoi tuottaa elokuvaa Pyöreän pöydän ritarit. Rahoitusongelmien takia Bresson joutui keskeyttämään hankkeen ja alkoi pettyneenä valmistella Taskuvarasta. Hän sai elokuvan nopeasti valmiiksi, sillä vain kymmenen kuukautta idean saamisen jälkeen se sai ensi-iltansa Pariisissa. Elokuvaa suunnitellessaan Bresson keräsi tietoa poliiseilta taskuvarkaista, ja hänen apunaan kuvauksissa oli taikuri Kassagi, joka on merkitty elokuvan tekniseksi asiantuntijaksi.

Bressonin aiemmat elokuvat olivat joko perustuneet kirjalliseen alkuteokseen tai niitä oli ollut käsikirjoittamassa kirjailija. Taskuvaras oli ensimmäinen elokuva, joka pohjautui Bressonin omaan ideaansa ja jonka hän oli myös itse käsikirjoittanut. Elokuvan lähtökohtana voidaan kuitenkin nähdä kaksi teosta. Se perustuu löyhästi Fjodor Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen ja historioitsija Richard S. Lambertin tekemään kirjaan 1700-luvulla eläneestä englantilaisesta taskuvarkaasta George Barringtonista.

Samana vuonna kuin Taskuvaraskin kuvattiin, tehtiin myös uuden aallon ensimmäiset elokuvat: Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon ja François Truffaut’n 400 kepposta. Nämä herättivät yleisön mielenkiinnon, mutta Taskuvaras jäi ilman suurta katsojakuntaa.— Suomessa elokuva oli kielletty vuosina 1960–1965.

Taskuvaras kerrotaan Michelin päiväkirjana, ja Bresson liikuttaa kameraa kohtauksissa hyvin vähän. Bresson kehitti jo kahdessa edellisessä elokuvassaan päiväkirjakerrontaa, ja myös Taskuvarkaassa Michel pohdiskelee tapahtumia päiväkirjamuodossa. Bresson käytti elokuvassa epäelokuvallista kerrontamuotoa. Hän esittää joitain kohtauksia toistamalla ne kolme kertaa. Katsoja näkee, kun Michel kirjoittaa päiväkirjaansa, ja kuulee samanaikaisesti tekstiä luettavan. Sen jälkeen katsoja näkee kohtauksen vielä kuvina.

Taskuvaras voidaan nähdä osana Bressonin vankilatrilogiaa, johon kuuluvat lisäksi Kuolemaantuomittu on karannut ja Jeanne d’Arc, joiden keskeisenä ympäristönä on vankila. Christian Braad Thomsenin mukaan Taskuvaras onkin rakkaustarina, joka lopputuloksena esittää, että vankilan vapaus voi olla parempi kuin vapauden vankila.[8] Roger Ebertin mukaan suurin osa Bressonin elokuvista käsittelee jollain tavalla pelastusta, ja The Guardianin kriitikon mukaan Taskuvaras onkin pohjimmiltaan tarina pelastuksesta rakkauden kautta. Braad Thomsen sanookin, että Michel kokee vankilassa Jumalan rakkauden Jeannen kautta.

Monet kriitikot ovat kiinnittäneet huomiota myös elokuvan seksuaaliseen sävyyn, sillä taskuvarkauksien aikana sattuneet salaiset kosketukset ovat keskeisessä osassa jännityksen tunteen luomisessa. Louis Malle onkin sanonut Taskuvarasta eroottiseksi elokuvaksi, sillä hänen mukaansa taskuvarkaus on vain symboli lihan synnille. Myös Braad Thomsenin mukaan taskuvarkautta kuvataan eroottisena tapahtumana, sillä se on yksinäisille varkaille ainoa keino saada kosketus muihin. Rahojen hyväily uhrin vaatteiden alla onkin varkaille fetissimäinen korvike todelliselle ruumiilliselle kosketukselle.

Vaikka Taskuvaras on jäänyt suurelta yleisöltä pimentoon, se on vaikuttanut suuresti moniin elokuvantekijöihin. Sen voidaan katsoa vaikuttaneen muun muassa Godardin elokuvaan Elää elämäänsä ja Jacques Demyn elokuvaan Enkelten lahti. Kriitikkona aloittanut ohjaaja Paul Schrader kutsui arvostelussaan Taskuvarasta mestariteokseksi ja kopioi sen lopun elokuvaansa American Gigolo. Myöhemmin hän käytti samantapaista lopetusta myös elokuvassa Light Sleeper. Schrader on kertonut myös, että hän sai Taskuvarkaasta rohkeutta kirjoittaa käsikirjoituksen elokuvaan Taksikuski.

Myyjä

p
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,40 €
Maksuehdot:Vain tilisiirto. Maksu 3 päivän kuluessa huutokaupan päättymisestä.
Toimitusehdot:

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:9,00 €
Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:40700 JYVÄSKYLÄ
Kunto:Uusi
Lisätty:19.09.2026 klo 17.53
Sulkeutuu:26.09.2026 klo 17.55
Kohdenumero:652877150

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin