The Dirty Strangers: I (mukana mm. Keith Richards, Ron Wood)



Huutokauppa
5,00 €
13pv 14h
Sulkeutuu
Kuvaus
The Dirty Strangers: The Dirty Strangers
Vinyyli erinomaisessa kunnossa. Samoin kansi, jota sensuroitiin myymälöissä, sillä maalauksessa naisoletettu kähmii omia rintojaan.
The Record Company (5) – TRC 0006, The Record Company (5) – 805 888-938
Germany 1988
A1 Thrill Of The Thrill Guitar – John Rollason, Keith Richards, Paul Fox
A2 Baby Guitar – Ron Wood
A3 Easy To Please
A4 Wide Boys & Slim Pickings Guitar – Keith Richards, Paul Fox
A5 Oh Yeah! Guitar – Keith Richards, Paul Fox
A6 Didn't Want To Be An Angel Guitar – Keith Richards, Paul Fox
B1 Wild One
B2 Bathing Belles Guitar – John Rollason, Keith Richards
B3 Here She Comes Guitar – Paul Fox, Ron Wood
B4 Little Miss Vanity
B5 Hands Up
B6 Diamonds Guitar – Keith Richards, Paul Fox
Kuulostaa tältä: https://www.youtube.com/watch?v=s2WhkNxK9QE
Länsi-Lontoon hurjapäinen Dirty Strangers on oppikirjaesimerkki kulttiyhtyeestä – mutta se sattuu olemaan myös yksi Keith Richardsin suosikkibändeistä. Vuonna 2016 yhtyeen keulahahmo Alan Clayton muisteli bändinsä värikästä uraa sekä vuosikymmeniä kestänyttä ystävyyttään Rolling Stones -legendan kanssa.
Eräänä syysiltana vuonna 1984 – josta on sittemmin tullut jo syvä yö – tunnelma Keith Richardsin sviitissä Lontoon hienostuneessa Savoy-hotellissa on rennon leppoisa. Äärimmäisen rennon Rolling Stones -tähden lisäksi huoneessa on vain kaksi muuta henkilöä: tämän tekstin kirjoittaja sekä Alan Clayton, Shepherd’s Bushista kotoisin oleva laulaja ja kitaristi. Clayton ystävystyi Richardsin kanssa kolme vuotta aiemmin, ja hänestä on tullut sittemmin vakiovieras Richardsin ja Mick Jaggerin välisten sisäisten jännitteiden aikana. Antiikkisohvalla istuva Richards, Jack Daniel’s -pullo kädessään, on ottanut syliinsä suuren akustisen kitaran ja soittaa väkeviä blues-klassikoita – joukossa jopa lumoava tulkinta kappaleesta ”Wild Horses”.
”Nyt on sinun vuorosi”, Richards julistaa ja ojentaa kitaran Claytonille. Clayton vastaa esittämällä tunteikkaasti oman kappaleensa ”The Gamblers Song”. Esitys saa Richardsin innostumaan toden teolla – myöhemmin lehdistössä jopa väitetään, että hän olisi liittynyt Claytonin Dirty Strangers -yhtyeeseen. Todellisuudessa Rolling Stones -tähti auttaa aktiivisesti Dirty Strangersin esikoisalbumin äänittämisessä ja julkaisemisessa. Seuraavien 32 vuoden ajan hän toimii Claytonin ystävänä, yhteistyökumppanina, luotettuna, puolestapuhujana ja jopa työnantajana. ”Olemme samanlaisia, sinä ja minä – sillä erotuksella, että sinä et saanut niitä suuria tilaisuuksia”, Richards sanoi Claytonille eräänä iltana.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen Clayton on pysynyt uskollisena yksinkertaiselle mutta intohimoiselle rock’n’roll-missiolleen. Kaikki sai alkunsa Dirty Strangers -yhtyeestä, josta tuli 1980-luvulla Lontoon ruohonjuuritason keikkapiirien kauhu; he raivasivat tiensä läpi kiiltokuvamaisten trendien tarjoamalla mutkatonta rock’n’rollia – sellaista, jota Eddie Cochran ja Gene Vincent aikoinaan vaalivat ja jota The Rolling Stones myöhemmin jatkoi. Siitä lähtien Clayton on lakkaamatta jatkanut yrittämistä, luovimista ja selviytymistä.
Vuosien varrella tämä energinen ja veijarimainen hahmo on ehtinyt moneen: hän on äänittänyt musiikkia Keith Richardsin Redlands-kodissa, kiertänyt maailmaa The Rolling Stonesin sisäpiirissä, tehnyt yhteistyötä legendaarisen MC5-gurun ja beat-runoilija John Sinclairin kanssa sekä soittanut edesmenneen saksofonisuuruus Bobby Keysin viimeiseksi jääneellä klubikeikalla. Hän on myös isännöinyt Dissenters’ Gallery -tapahtumasarjaa, jossa entiset The Clash -jäsenet Mick Jones ja Topper Headon nähtiin yhdessä lavalla ensimmäistä kertaa vuosiin. Viimeiset kaksi vuotta Clayton on laulanut Brian James Gangissa; yhtyeen perustaja – alkuperäinen The Damned -kitaristi – on hänen vanha ystävänsä: ”Yksi suosikkimuusikoistani rock’n’rollin saralla, loistava kitaristi.”
Vaikka yhteys Keith Richardsiin on ollut merkittävä osa hänen elämäänsä, Claytonin oma tarina on kulkenut kiehtovaa reittiä – reittiä, joka palaa aina takaisin Dirty Strangersiin ja hänen rakkaaseen Länsi-Lontooseen. Hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan vielä aivan pieni, ja hän varttui isoäitinsä luona kaupungin vuokra-asunnossa pahamaineisella Stonebridge Parkin asuinalueella.
Käytyään koulua Southallissa hän kuvailee itseään ”oikeaksi huligaaniksi, joka päätyi lopulta järjestyksenvalvontahommiin”. Työ saattoi tarkoittaa bordellien tyhjentämistä, velkojen perimistä tai mitä tahansa muuta – aina The Rolling Stonesin vuoden 1976 Earls Courtin keikoista Bob Marleyn vuoden 1980 esiintymiseen Crystal Palacessa. Jälkimmäisessä tapauksessa Clayton päätyi istumaan takahuoneessa edesmenneen reggae-ikonin viereen. Hän oli juuri häätänyt pois joukon kutsumattomia vieraita, ja sen jälkeen hän jakoi Marleyn kanssa ”kaikkien aikojen suurimman jointin”. Kun Claytonin vaimo Jackie tuli raskaaksi heidän Barrie-pojastaan vuoden 1978 tienoilla, Clayton osti Shepherd’s Bushista rivitaloasunnon, jossa he asuvat edelleen.
Clayton työskenteli yhä portsarina, kun hän alkoi koota bändiä, joka sai nimensä Sonny Terryn ja Brownie McGheen kappaleen ”Stranger Blues” sanoituksesta. Hän löysi yhteisen sävelen kollegansa, portsari ”Big” Joe Seabrookin kanssa. Joe rakasti Dirty Strangersia ja uskoi, että hänen silloinen pomonsa Keith Richards pitäisi yhtyeestä myös. ”Big Joe piti minusta huolta. Hän uskoi, että Keith pitäisi bändistä ja että me kaksi tulisimme toimeen keskenämme”, Clayton kertoo.
Big Joe oli täysin oikeassa. ”Savoyssa pidettiin valtavasti sessioita!” hän muistelee. ”Lähdin sieltä aamulla ja suuntasin suoraan rakennustyömaalle, jossa olin töissä. Joskus saatoin viipyä siellä päiviä putkeen.”
Tämän tekstin kirjoittaja kuuli Dirty Strangersista ensimmäisen kerran vuonna 1983, kun Keith Richards mainitsi yhtyeen haastattelussamme Savoy-hotellissa. Kokoonpanoon kuuluivat tuolloin entinen Ruts-kitaristi Paul Fox, kosketinsoittaja Scott Mulvey, basisti ”Steady” Ray King ja rumpali Mark Harrison. ”Tällä hetkellä he ovat luultavasti ainoa tuntemani brittibändi”, Richards sanoi. ”Siinä oli erikoinen yhteys, sillä he tekivät ensimmäiset äänityksensä IBC Studiosissa – samassa paikassa, jossa me [Stones] teimme omat ensimmäiset äänityksemme. Kuulin kolme tai neljä kappaletta, jotka olivat todella kiinnostavia. Sain toimitettua nauhan eräälle DJ:lle Pariisissa, ja homma lähti heti käyntiin, vaikka heillä ei ollutkaan vielä levyä julkaistavaksi. Sen ansiosta he pääsivät kuitenkin Pariisiin soittamaan pari keikkaa.”
Kun Dirty Strangers äänitti demoja Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa, varsin alkeellisessa F2-studiossa, Richards ilmestyi paikalle kesken yön jatkuneiden sessioiden. Hän päätyi soittamaan kuudella kappaleella, joihin kuuluivat myöhemmät singlet ”The Thrill Of The Thrill” ja ”Bathing Belles” sekä ”Diamonds” – Claytonin kunnianosoitus hänen suurelle idolilleen Otis Reddingille.
”Kun soitin miksaukset Keithille muutamaa päivää myöhemmin, hän halusi palata studioon tekemään ne uudelleen”, Clayton muistelee. ”Sanoin hänelle, ettei meillä ollut enää rahaa. Niinpä hän tarjoutui maksamaan kitaraosuutensa uusimisesta, ja palasimme studiolle Keithin kustantaessa kaiken. Hän sanoo, ettei koskaan tarttunut kitaraan rahan takia – hän halusi vain soittaa. On paljon ihmisiä, jotka pitävät musiikista, mutta vain harvat suhtautuvat siihen yhtä intohimoisesti. Keith oli kuin kuka tahansa porukasta; hän ryhtyi vain toimeen muiden mukana. Hän tunsi kaikki sointukierrot ja laittoi kaikkensa peliin. Se oli innostavaa, mutta tuntui silti täysin luontevalta. Lähdimme studiolta aamuseitsemältä, ja vein hänet takaisin hotelliinsa valkoisella pakettiautollani.”
The Dirtiesin omaa nimeä kantava albumi, jolla Ronnie Wood soitti kitaraa kolmella kappaleella, julkaistiin vuonna 1987 Thrill Records -levy-yhtiön kautta. Yhtiön oli perustanut Keithin vanha ystävä, prinssi Stanislaus Klossowski de Rola. Tunnetun taidemaalari Balthusin poika, ”Stashina” tunnettu 1960-luvun dandy, kuului tiiviisti Rolling Stonesin sisäpiiriin; hänet pidätettiin Brian Jonesin seurassa vuonna 1967 ja myöhemmin Keith Richardsin seurassa vuonna 1973. Kun Keith toi hänet studiolle, hän kysyi, mikä levy-yhtiö albumin julkaisisi. ”Kun hän sai tietää, ettei meillä ollut levy-yhtiötä”, Clayton kertoo, ”hän sanoi: ’Tuo on järjetöntä. Perustan oman yhtiön ja julkaisen sen.’ Hän järjesti levylle maailmanlaajuisen julkaisun.”
Ehkä vastineeksi siitä, että The Dirties soitti vuonna 1985 hänen ja Jo Woodin häissä, Ronnie Wood antoi käyttää itseään ja kotiaan ”Thrill Of The Thrill” -kappaleen musiikkivideolla. Lisäksi The Dirties kiersi Yhdysvaltoja käyttäen Woodin vahvistimia ja kitaroita. Virgin Records – jolle Richards oli tehnyt soolosopimuksen – vaati kuitenkin albumin vetämistä pois myynnistä Yhdysvalloissa, koska Richardsin nimi komeili sen kannessa.
”Minulla oli mukanani kaksi Telecaster-kitaraa, joten jätin ne eteiseen. Ilta oli onnistunut, ja Keith piti demoista todella paljon. Seuraavana aamuna, kun olimme lähdössä, otin kitarani mukaan.” Keith ojensi minulle tämän vuoden 1964 Gibson Hummingbird -akustisen kitaran. ”Unohdit yhden”, hän sanoi. ”Tuo ei ole minun”, vastasin. ”Nyt on. Se on sinun.”
Kyseessä ei ollut mikä tahansa Hummingbird-kitara, vaan nimenomaan se yksilö, jota Richards oli soittanut keskeisissä Rolling Stones -sessioissa – muun muassa One Plus One -elokuvan kuvauksissa ja Exile On Main St. -albumin äänityksissä. ”Tuossa kitarassa on paljon henkiä”, Clayton sanoo. ”En tiennyt sen historiaa, mutta [kitarateknikko] Alan Rogan – joka huolehti soittimesta Keithin puolesta tämän toimiessa Stonesissa – vahvisti asian. Sitten Keith antoi sen minulle. Minulla ei ollut ennestään akustista kitaraa – eikä hän todellakaan antanut minulle mitään romua!
Cheesecake daisarit hinkit seksi nude nuda erotiikka alaston nänni rinta porno povi puskurit mirri rietas dösät miesluola takalisto miesluola syntisäkit nattaset setämies & Jorma Vulli.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.













