The Homesman -Blu-Ray

Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 93pv 2h

4,85 €

Kuvaus

Kuvaus

The Homesman  -  Blu-ray

 

Tommy Lee Jonesin (mm. Menetetty maa, Takaa-ajettu) ohjaama ja tähdittämä draama The Homesman kuvaa lännen valloituksen vaiettua kääntöpuolta.

Yksin tilaansa hoitava Mary Bee Cuddy (Hilary Swank) on outolintu pienessä preeriakylässä. Kun kolme seudulla kovia kokenutta naista menettää järkensä ja joudutaan toimittamaan hoitoon, Cuddy suostuu lähtemään kuskiksi vaaralliselle matkalle. Apumiehekseen hän värvää hirttotuomiolta pelastamansa henkipaton (Tommy Lee Jones).

Kolmen mielisairaan naisen kuljettaminen vankkureilla satojen kilometrien päähän tasankojen poikki on vaarallinen tehtävä. Kaksikko lähtee matkaan Nebraskan territorion läpi kohti Iowaa, määränpäänään kirkko, jossa pastorin rouva (Meryl Streep) huolehtii rajaseudun hylkäämistä sieluista. Ennen kuin he pääsevät palaamaan sivistyksen pariin, armoton erämaa vaatii heiltä kovan hinnan.

The Homesman kuvaa uudisasukkaiden elämää tuoreella tavalla, romantisoinnista riisuttuna. Elokuva perustuu Glendon Swarthoutin (mm. Revolverimies) romaaniin. Huikeassa näyttelijäkaartissa mukana ovat John Lithgow, James Spader, Miranda Otto, tanskalainen Sonja Richter sekä Meryl Streepin tytär Grace Gummer.

 

Julkaisuvuosi
2014

Ohjaus
Tommy Lee Jones

Käsikirjoitus
Kieran Fitzgerald

Näyttelijät
Tommy Lee Jones
Hilary Swank
Grace Gummer
Miranda Otto
Sonja Richter
David Dencik
John Lithgow
Tim Blake Nelson
James Spader
William Fichtner
Jesse Plemons
Evan Jones
Hailee Steinfeld
Meryl Streep
Jo Harvey Allen

 

Kesto:  122 min

Tekstitys:  suomi, ruotsi

K-16

Aluekoodi:  B

Nordic julkaisu

 

Toimitus ainoastaan postittamalla, ei noutoja.K 4

 

 

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
Maksuehdot:Kun maksu näkyy.toimitetaan tuote ostajalle.
Toimitusehdot:Toimitus vain suomeen

Lisätiedot

Sijainti:15140 LAHTI
Kunto:Hyvä
Lisätty:26.06.2026 klo 14.27
Sulkeutuu:24.10.2026 klo 13.26
Kohdenumero:647168261

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos