THE INNKEEPERS DVD


Osta heti
Sulkeutuu: 16pv 11h9,60 €
Kuvaus
TANSKA KANNET , SUOMITEKSTITYS
Tämän päivän tyylikkäintä ja viihdyttävintä kauhuelokuvaa" – Emmett Duff, Sound on Sight "Veret seisauttava paluu 70-luvun parhaaseen goottikauhuun" – David Edelstein, New York MagazineSatavuotiaassa Yankee Pedlar Inn -hotellissa vietetään viimeistä viikonloppua ennen lopullista sulkemista. Omistaja on jättänyt nuoret työntekijänsä Clairen ja Luken asettelemaan lappua luukulle. Luke on päättänyt myös viimein etsiä todisteita karmivista tarinoista, joiden mukaan hotellissa kummittelee. Vaikka kaksikon on harmikseen palveltava myös hotellin viimeisiä asiakkaita, viikonlopun todelliset yllätykset liittyvät johonkin aivan muuhun.
The Innkeepers on kutkuttavan perinnetietoinen kauhutrilleri, jonka teho kumpuaa hiipivästi kiristyvästä tunnelmasta ja vahvoista, uskottavista henkilöhahmoista. Tunnelma muistuttaa Espanjan uuden aallon huikeimmista trillereistä The Others ja Orpokoti. Hotellikolossin käytävillä tiivistyvä jännite tuo väkisinkin mieleen Stanley Kubrickin Hohdon. Ohjaaja Ti Westin (The House of the Devil) tyyliä on verrattu myös Roman Polanskin väristyksiä herättäviin klassikoihin Rosemaryn painajainen ja Vuokralainen.
--------------------------------------------------------------- C.2.
Katso myös muut kohteeni linkeistä:
DVD:t
| Draama | Jännitys | Komedia | Sota ja western | Toiminta | Kauhu | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | TV-sarjat | Dokumentit | Lastenelokuvat | Kaukoitä | Musiikki | Urheilu | DVD - Muut |
BLU-RAY:
| Draama | Jännitys | Komedia | Sota ja western | Toiminta | Kauhu | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | TV-sarjat | Dokumentit | Lastenelokuvat | Kaukoitä | Musiikki | Urheilu | BLU-RAY - Muut |















