The Kooks - Konk / Rak 2CD tuplaversio!!!! limited edition
Kuvaus
Todella laadukasta, jopa melodistakin :)
The Kooks on Brightonista kotoisin oleva englantilainen indierock-yhtye. Se on perustettu vuonna 2001 ja debyyttialbumi julkaistiin 2006. Heidän kappaleitaan ovat muun muassa ”She Moves in Her Own Way”, joka on ollut parhaimmillaan Britannian singlelistalla seitsemäs, ”Naïve”, joka saavutti viidennen sijan, ja ”Sofa Song”, joka nousi sijalle 28. Yhtyeen nimi tulee David Bowien Hunky Dory -albumin kappaleesta Kooks. David Bowie on yksi yhtyeen jäsenten yhteisistä musiikkimieltymyksistä.
Konk on brittiläisen indie rock -yhtyeen The Kooksin toinen albumi. Albumin nimi tulee lontoolaisesta studiosta, jossa albumi tehtiin.lähde? Albumi ilmestyi 14. huhtikuuta 2008. Konkista julkaistiin myös tuplalevy jossa mukana on itse Konk-levyn lisäksi toinenkin levy, RAK. RAK on suurimmalta osalta Hugh Harrisin (kitara) laulama (mm. kappaleet Fa La La ja By My Side). Tupla-albumissa kannen Konk-otsikko on punainen toisin kuin normaalissa painoksessa, jossa se on sininen. Kappale Do You Wanna on soinut amerikkalaisessa TV-sarjassa Gossip Girl.
Digissä käyttökulumaa ja a-levyssä hieman jälkeä osin johtuen taskupakkauksesta. Hyvin soi.
See the Sun – 03:36 (säv. Garred, Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Always Where I Need to Be – 02:41 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Mr. Maker – 03:00 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Do You Wanna – 04:06 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Gap – 04:00 (säv. Garred, Pritchard, Harris)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Love It All – 02:50 (säv. Rafferty, Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Stormy Weather – 04:01 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Sway – 03:36 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Shine On – 03:14 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Down to the Market – 02:27 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
One Last Time – 02:38 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Tick of Time – 04:25 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard, Hugh Harris ja Max Rafferty
All Over Town – 03:14 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
RAK, Konkin limited edition
Watching the Ships Roll In – 03:21 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Eaten By Your Lover – 01:05 (säv. Garred)
- päävokaalit - Luke Pritchard
No Longer – 03:44 (säv. Harris)
- päävokaalit - Hugh Harris
Fa La La – 03:01 (säv. Pritchard, Harris)
- päävokaalit - Hugh Harris
Nothing Ever Changes – 02:15 (säv. Pritchard, Garred)
- päävokaalit - Luke Pritchard
By My Side – 02:47 (säv. Harris)
- päävokaalit - Hugh Harris
Hatful of Love – 03:32 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
See the Sun – 02:03 (säv. Pritchard, Garred)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Brooklyn (Home Demo) – 02:25 (säv. Pritchard)
- päävokaalit - Luke Pritchard
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.