The Travolta Collection BOX

Huutokauppa
5,00 €
+ palvelumaksu 0,59 €
14pv 6h
Sulkeutuu
Kuvaus
Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa (engl. Saturday Night Fever) on John Badhamin ohjaama vahvasti diskomusiikin ympärille rakentuva yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1977. Sen miespääosaa esittää tuolloin vielä varsin tuntematon televisionäyttelijä John Travolta ensimmäisessä pääroolissaan.
Elokuva sai yhden Oscar-ehdokkuuden, joka meni odotusten mukaisesti nuorelle Travoltalle. Itse palkinnon voitti kuitenkin Richard Dreyfuss elokuvasta Rakkaus ei sula sateessa (The Goodbye Girl).
Travoltan vastanäyttelijänä elokuvassa esiintyi tuolloin 32-vuotias Karen Lynn Gorney. Travolta esitti elokuvan tanssikohtaukset itse.
Elokuva valittiin vuonna 2010 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[1] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
Staying Alive on jatko-osa vuonna 1977 ilmestyneelle elokuvalle Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa. Elokuvan pääosissa ovat tanssija Tony Maneron roolissa John Travolta, Jackien roolissa Cynthia Rhodes sekä Lauran roolissa Finola Hughes. Elokuvan ohjaaja ja yksi käsikirjoittajista on Sylvester Stallone.
Elokuvan nimi tulee Bee Gees -yhtyeen kappaleesta "Stayin’ Alive", joka oli edeltävän, Saturday Night Fever -elokuvan tunnusmelodia. Melodia soi myös tämän elokuvan loppukohtauksessa. Staying Alive on yksi kahdesta Stallonen käsikirjoittamasta elokuvasta, joissa hän ei itse esiinny (lukuun ottamatta pientä cameoroolia).
Grease on vuonna 1978 ensi-iltansa saanut Randal Kleiserin ohjaama elokuva, joka perustuu Jim Jacobsin ja Warren Caseyn käsikirjoittamaan samannimiseen musikaaliin vuodelta 1971. Pääosia esittävät Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa -elokuvan myötä tähdeksi noussut John Travolta sekä laulajana paremmin tunnettu Olivia Newton-John.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.
Lisätiedot
Suodattimet













