Timothy Snyder: Musta maa

Kuvaus
Holokausti: tapahtumat, opetukset
"Holokaustia on totuttu ajattelemaan natsi-byrokraattien rakentamana kuolemantehtaana. Mutta siinä vaiheessa kun kaasukammiot otettiin käyttöön, oli jo miljoona Euroopan juutalaista tapettu. Heidät oli ammuttu maakuoppien ja rotkojen reunalla ja murhattu saksalaisten miehittämillä lainsuojattomilla tappotantereilia idässä. Monet kuolivat samalla mustalla, hedelmällisellä maalla, jonka tuotolla natsit uskoivat ruokkivansa Saksan kansan.
On helppo ajatella holokaustia ainutkertaisena tapahtumana. Timothy Snyder kuitenkin osoittaa, että käsityksemme holokaustin historran perimmäisistä opetuksista on mennyt harhaan ja että monet uskomuksemme ovat hätkähdyttävän lähellä samantapaista ekologista paniikkia, jota Hitler lietsoi 1920-luvulla.
Musta maa on uraauurtava tutkimus niistä aatteista ja politiikasta, jotka mahdollistivat natsien toimeenpaneman juutalaisten joukkotuhon. Kirjan tutkimustyö perustuu uusiin itä-eurooppalaisiin lähteisiin ja monien juutalaisten omakohtaisiin kertomuksiin." [takakansi]
Siltala 2017, 2. painos. Pehmeäkantinen.
Kansissa hieman kulumaa.













