Kuvaus

Saturday Night Fever ja Staying Alive  -  2 DVD

Saturday Night Fever - Lauantai-illan Huumaa

John Travoltan aistikas ja älykäs roolisuoritus kuvaa erinomaisesti ongelmaista Tony Maneroa, joka on päivisin maalikaupan myyjä ja iltaisin tanssilattioiden kuningas. Joka lauantai Tony sonnustautuu isokauluksiseen paitapuseroon, leveälahkeisiin housuihin ja mustiin tanssikenkiin, ja suuntaa kulkunsa paikalliseen tanssipaikkaan nauttimaan muiden ihailusta. Siellä häntä kohdellaan enemmänkin jumalana kuin nuorena pojannulikkana. Mutta kohdevalojen loisteen ja diskopallon välkkeen takana on kertomus pettymyksestä, väkivallan ja särkyneistä sydämistä.

Travoltan esittämä rooli teki hänestä yhden Hollywoodin valovoimaisimmista legendoista. Saturday Night Fever oli enemmän kuin pelkkä elokuva. Se määräsi aikansa musiikin ja muodin. Elokuva on voimakas ja provosoiva tragedia, joka on vieläkin yhtä merkittävä kuin se oli vuonna 1977.

Staying Alive

Staying Alive: Viisi vuotta myöhemmin tunnelmista Tony Maneron tanssikuviot ovat yhä tallella. Nyt hän ontoteuttamassa elämänsä suurinta haastetta päästä tanssijaksi Broadwayn parrasvaloihin. John Travolta* säteilee
uudelleen roolissa, josta hän sai Oscar®-ehdokkuuden. Cynthia Rhodes (Flashdance) ja Finola Hughes sävähdyttävät Tonyn naisystävinä. Elokuvan musiikki sisältää unohtumattomia Bee Geesin kappaleita ja Frank Stallonen listahitin Far From Over. Supertähti Sylvester Stallone on ohjannut ja ollut mukana kirjoittamassa Staying Alivea, jossa John Travolta tekee yhden parhaimmista ja unohtumattomista näyttelijäsuorituksistaan.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 65 vrk 11 h 49 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 65 vrk 11 h 49 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.