Tuomas Kaukomies - Nuorisokahvilasta nettiaikaan (6 CD)

Kuvaus
- raumalaista rockhistoriaa 60-luvulta tähän päivään
-------------------
Kirja kertoo raumalaisesta rockelämästä 60-luvulta vuoden 2018 loppuun. Kirjan mukana seuraa cd-boxi, jossa kuusi cd-levyllistä – eli n. kahdeksan tuntia – raumalaista tai raumalaislähtöistä rockmusiikkia.
-------------------
Kuvan CD-boksi. Saattaa olla alkujaan CD-r-julkaisu. HUOM! Tässä ei ole mukana [yleisimmin yhdessä myytyä] kirjaa.
KUNTO oikein hyvä käytetty. Levyjä ei ole kuunneltu, mutta niissä saattaa olla lähtökohtaista jälkeä.
(Katson levyjen kunnon silmämääräisesti. Pyrin parhaani mukaan heiluttelemaan aihioita myös lampun alla. Kokemus on silti osoittanut, ettei asioita aina nähdä samalla lailla. En mainitse kuntoluokituksissa (mahdollisia) sormenjälkiä enkä muovikotelon kuntoa.)
TOIMITUS tapahtuu C5-kirjekuoressa - levyt ja kotelo paperiin suojattuna.
Samassa kuoressa (yhdellä toimituskululla) ei muuta.
Kuuskulma toimii verkkokauppana. Varsinaista liiketilaa ei ole. Noudot eivät valitettavasti täten järjesty. Huomioittehan tämän ennen tilausta. Lukisittehan myös toimitusehdot ohesta. Kiitos.
---------- [PK] DVD5 musiikki | MYYNTITILI AZ --













