Tutki ja kirjoita

Kuvaus
Sirkka Hirsjärvi - Pirkko Remes - Paula Sajavaara
"Tämä kirja opastaa selviytymään tutkimuksentekoon ja tutkimuksesta kirjoittamiseen liittyvistä moninaisista ongelmista. Kirja on tarkoitettu ensi sijassa niille, jotka yliopistoissa ja korkeakouluissa laativat päättötöitä ja muita tutkielmia kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden sekä sosiaali- ja terveystieteiden alueelta. Kirjasta on apua myös niille, jotka kirjoittavat työssään erilaisia selvityksiä ja muistioita.
Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa johdattelee tieteen maailmaan, toinen käsittelee tutkimusprosessia ja kolmas tieteellistä kirjoittamista. Kirjan käytännöllisistä ohjeista ja suosituksista on apua niin ensimmäistä seminaariesitelmäänsä tekevälle opiskelijalle kuin tohtorikoululaisellekin. Kirjassa opastetaan kirjoittamaan sekä kansallisiin etta kansainvälisiin julkaisukanaviin. Kirja auttaa myös niitä opettajia, jotka ovat vastuussa uuden tutkijapolven kasvattamisesta.
Aikuisopiskelijalle, joka joutuu itsenäisesti valmistelemaan erilaisia opinnäytteitä, kirja on verraton apuneuvo.
Kirjoittajista kasvatustieteen tohtori Sirkka Hirsjärvi toimii jyväskylän yliopistossa kasvatustieteen professorina ja filosofian lisensiaatti Paula Sajavaara suomen kielen lehtorina, kasvatustieteen dosentti Pirkko Remes on ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja Oulun seudun ammattikorkeakoulussa." [takakansi]
Tammi 2001, 6.-7. painos. Pehmeäkantinen.
Kansissa jonkin verran kulumaa. Päällystetty kontatimuovilla (ei ole kirjaston poisto).













