Item image
Suosittu tuote1 / 1
UudenveroinenInkeroinen

Osta heti

Sulkeutuu: 60pv 1h

5,00 €

Kuvaus

Pop on irlantilaisen rock-yhtye U2:n yhdeksäs studioalbumi. Albumin tuottivat Mark ”Flood” EllisHoward ”Howie B” Bernstein ja Steve Osborne, ja se julkaistiin kansainvälisesti 3. maaliskuuta 1997 Island Records -levymerkillä. Musiikillisesti Pop jatkoi yhtyeen 1990-luvun tuotannolle ominaisella, kokeellisella tyylillä: albumilla yhdistyvät vaihtoehtorockpopmusiikki sekä elektroninen tanssimusiikki,[1] ja sen kappaleissa käytettiin myös yhtyeelle uusia menetelmiä, kuten samplaamista, loopeja, musiikkiohjelmointiarumpukoneita ja sekvenssereitä.[1] Pop on tunnettu siitä, että sen julkaisu myöhästyi useaan otteeseen ja se julkaistiin lopulta hieman keskeneräisenä,[2] koska U2 oli sitoutunut lähtemään albumia markkinoivalle PopMart-kiertueelle jo vuoden 1997 huhtikuussa.

Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet ”Discothèque”, ”Staring at the Sun”, ”Last Night on Earth”, ”Please”, ”If God Will Send His Angels” ja ”Mofo”. Singlejulkaisuista parhaiten menestyi ”Discothèque”, joka nousi listaykköseksi IrlannissaBritanniassa ja Kanadassa.

Pop nousi listaykköseksi 35 maassa ja sai kriitikoiden keskuudessa suurimmaksi osaksi positiivisen vastaanoton, ja esimerkiksi Rolling Stonen julkaisemassa arvostelussa sitä pidettiin yhtenä U2:n uran musiikillisista huippuhetkistä.[3] Albumi oli myös ehdolla parhaan rock-albumin Grammy-palkinnon saajaksi, ja Hot Pressin lukijaäänestyksessä se äänestettiin vuoden 1997 parhaaksi albumiksi.[4] Fanien keskuudessa albumin vastaanotto oli ristiriitaisempi, eikä se saavuttanut odotettuja myyntilukemia.[5][6][7] Se sai osakseen kritiikkiä keskeneräisyytensä vuoksi.[2] Kansainvälisesti albumia on myyty yli seitsemän miljoonaa kappaletta.

"Discothèque" – 5:19 "Do You Feel Loved" – 5:07 "Mofo" – 5:46 "If God Will Send His Angels" – 5:22 "Staring at the Sun" – 4:36 "Last Night on Earth" – 4:45 "Gone" – 4:26 "Miami" – 4:52 "The Playboy Mansion" – 4:40 "If You Wear That Velvet Dress" – 5:14 "Please" – 5:10 "Wake Up Dead Man" – 4:52

Hyväkuntoinen CD. Island Records 1997. Postikulut ostajalle.

Myyjä

Z
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,50 €

Lisätiedot

Sijainti:46900 INKEROINEN
Kunto:Uudenveroinen
Lisätty:24.05.2026 klo 00.58
Sulkeutuu:20.09.2026 klo 23.53
Kohdenumero:644905215

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos