UNBROKEN BLU-RAY
Kuvaus
Unbroken Blu-ray (nordic-julkaisu, suomitekstit)
Murtumaton kertoo olympiaurheilija ja sotasankari Louis "Louie" Zamperinin uskomattoman selviytymistarinan. II maailmansodassa Zamperini ja kaksi hänen toveriaan haaksirikkoutuivat Tyyneen valtamereen pommikoneen pakkolaskussa. Miehet selviytyivät 47 vuorokautta pelastuslautoilla säiden ja haikalojen armoilla. Pelastuttuaan miehet päätyivät Japanin laivaston käsiin ja sotavankileirille. Zamperinin tarina on huima kuvaus ihmisen kyvystä selviytyä vaikeimmistakin koettelemuksista. Elokuvan on ohjannut ja tuottanut Oscar®-voittaja Angelina Jolie. Ohjaajaveljekset Joel ja Ethan Coen (mm. Menetetty maa) ovat sovittaneet käsikirjoituksen valkokankaalle Laura Hillenbrandin erittäin suositun kirjan pohjalta. Louis Zamperinin roolissa nähdään englantilainen nuori näyttelijä Jack O?Connell (Skins - Liekeissä). Hänen sotilastovereitaan Philiä ja Macia näyttelevät Domhnall Gleeson (Oli aikakin) ja Finn Wittrock. Kotimaisille katsojille Louis Zamperinin urheilijataustasta löytyy yhteys Suomeen. Sotien välisenä aikana Zamperini menestyi juoksijana ja kilpaili 1936 olympialaisissa Berliinissä. Hän osallistui 5000 metrin juoksuun mutta jäi kahdeksanneksi suomalaisten juoksutähtien Gunnar Höckertin ja Lauri Lehtisen noustessa mitaleille. Elokuvan ovat tuottaneet Jolie sekä Matthew Baer, Erwin Stoff ja Clayton Townsend. Maineikkaan kuvausryhmän kärkinimenä mainittakoon kymmenkertainen Oscar®-ehdokas kuvaaja Roger Deakins (mm. Skyfall).
Julkaisuvuosi
2014
Ohjaus
Angelina Jolie
Käsikirjoitus
Joel Coen
Ethan Coen
Richard LaGravenese
William Nicholson
Näyttelijät
Jack O'Connell
Domhnall Gleeson
Takamasa Ishihara
Garrett Hedlund
Finn Wittrock
Alex Russell
Spencer Lofranco
Luke Treadaway
Kuntoluokitus: Hyvä. Siisti(t) levy(t), kansissa normaalikulumaa
Katso myös muut myynnissä olevat kohteeni allaolevista linkeistä:
BLU-RAY
Toiminta Sci-fi ja fantasia Draama Jännitys Kauhu Komedia Sota ja western Kotimaiset Lastenelokuvat TV-sarjat Musiikki Dokumentit Urheilu Blu-ray Muut
DVD
Draama Kauhu Jännitys Toiminta Komedia Kotimaiset Sci-fi ja fantasia Lastenelokuvat Sota ja western Tv-sarjat Musiikki Dokumentit Kaukoitä Urheilu Anime Dvd-Muut
CD
SA
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.