Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväJämsä

Osta heti

Sulkeutuu: 10pv 7h

280,00 €

Kuvaus

Unto Koistinen-75 19/20 vedos mitat kehysten päältä korkeus n.32cm leveys n.30cm kuva-ala korkeus n.11,5cm leveys n.10cm 

Unto Koistinen (25. heinäkuuta 1917 Helsinki – 9. toukokuuta 1994 Espoo) oli suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko.

Koistinen hankki taiteilijan opintonsa 1930-luvulla Taideteollisesta keskuskoulusta ja 1940-luvulla Suomen Taideakatemian koulusta sekä Ruotsin kuninkaallisesta tiedeakatemiasta. Toisen maailmansodan aikana Koistinen oli hankkinut poliisin ammatin, mutta sodan päätyttyä taiteilijanura kiinnosti miestä huomattavasti enemmän.

Koistisen teokset käsittävät piirroksia, maalauksia ja grafiikkaa. Piirrokset olivat hänen vahvin alansa.

Koistisen tuotannossa toistuvat useasti ihmis- ja maisema-aiheet, etenkin naiset. 1960-luvun lopulta alkaen syntyneessä kuuluisassa kamee-sarjassa taiteilija piirsi uurtamalla viivan ohuen öljyvärikerroksen päälle.Koistinen maalasi huomattavan määrän omakuvia, joissa hän esiintyi eri roleissa kuten harlekiinina, leijonana ja renessanssiruhtinaana. Roolista huolimatta voimakkaat kasvonpiirteet, suuri nenä ja surumieliset silmät ovat niissä helposti tunnistettavissa.

Unto Koistinen sai urallaan monia palkintoja ja tunnustuksia, joista merkittävin oli Pro Finlandia -mitali vuodelta 1963. Valtion taiteilijaeläkettä Koistinen sai vuodesta 1979. Hänen tyttärensä Johanna Koistinen (s. 1956) on taidegraafikko.

Myyjä

u
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus20,00 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:Maksu tilille + toimituskulut ellei muuta sovita

Lisätiedot

Sijainti:42100 JÄMSÄ
Kunto:Hyvä
Lisätty:02.04.2026 klo 03.11
Sulkeutuu:31.07.2026 klo 02.06
Kohdenumero:641234303

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos