Uudenmaan linnusto





Kuvaus
Uudenmaan linnusto
2010
509 sivua
Siisti, ei merkintöjä
Uudenmaan linnusto -kirjaa varten on käyty läpi miljoona lintuhavaintoa ja kirja sisältää valtavan määrän aiemmin julkaisematonta tietoa lintujen esiintymisestä eteläisessä Suomessa.
Kirjassa on yli 250 värivalokuvaa ja runsaat 350 karttaa, taulukkoa ja muuta kuvaajaa. Kirjan keskeisin osa on 400 Uudellamaalla tavatun lintulajin lajikohtainen esittely, josta selviävät niin pesimätiheydet, vuodenaikaisesiintyminen kuin runsauden muutoksetkin. Kirjasta selviää myös linnuston ennätykset ja harvinaisimmista harhailijoista luetellaan kaikki havainnot.
Uudenmaan linnusto antaa kattavan kuvan lintujen esiintymisestä erilaisissa Uudenmaan ympäristöissä saaristosta kaupunkeihin ja metsistä maatalousympäristöihin alansa parhaiden asiantuntijoiden kertomana. Kirjassa käsitellään pesimäinnuston rakennetta, nykytilaa ja muutoksia 1800-luvulta lähtien. Teos esittelee myös lintujen muuttoa, talvehtimista ja uhanalaisuutta uusmaalaisesta näkökulmasta.
Uudenmaan linnusto on verraton tietolähde niin aloittelevalle lintuharrastajalle kuin kokeneemmallekin konkarille.
*
linnut ornitologia uusimaa helsinki etelä-suomi


















