Väätäinen - Liikkeessä pysymisen taika: etnografisia..


Kuvaus
Liikkeessä pysymisen taika vie lukijan yhteisötanssiryhmän harjoitussaliin, tanssiviin käsitteisiin ja käsitteillä tanssimiseen. Tutkimus on kokeilevaa etnografiaa, jonka lähtökohtana on Hanna Väätäisen monivuotinen osallistuminen yhteisötanssiryhmä Taika-tanssin toimintaan. Taika-tanssi on eri tavoin liikkuvien ihmisten ryhmä, jonka improvisaatioharjoituksissa (pyörä)tuolit, äänet ja musiikki saavat uusia muotoja. Ennakkoluuloton kokeilu yhdistää sekä Taika-tanssia että Väätäisen tutkimusta. Tutkimus panostaa käsitteelliseen kehittelyyn sekä uudenlaiseen ajatteluun tanssista, osallistavan tutkimuksen tekemisestä ja vammaispolitiikasta.
FT Hanna Väätäinen on musiikin ja tanssin tutkija, joka tekee parhaillaan tutkimusta Svenska litteratursällskapetin projektissa toimipaikkanaan Åbo Akademi.
-------------------
Kuvan pehmytkantinen kirja. Isompi kuin pokkarikoko.
KUNTO / erinomainen. Ei merkintöjä.
TOIMITUS kirjepostin mukana (suojataan paperilla mahdollisuuksien mukaan). Kirjeissä ei ole seurantaa.
Kuuskulma toimii ainoastaan verkossa. Tuotteissa ei siis ole noutomahdollisuutta. (Lukisithan muutenkin ohjeistuksen - sekä esimerkiksi postitusaikatauluihini liittyvät tiedot ohesta.)
--------- PK > LAATIKKO TANSSI















