Item image
Suosittu tuote1 / 1
UudenveroinenIsokyrö

Osta heti

Sulkeutuu: 97pv 10h

9,30 €

Kuvaus

Valasratsastaja  (DVD)

 

Alkuperäisnimi:  Whale Rider

 

Witi Ihimaeran romaaniin perustuva Valasratsastaja on Henkien Kätkemän tapaan tarina rohkeasta tytöstä, vanhanaikaisten tapojen kahleista ja vastuksien keskellä hiljaa kasvavasta, kaiken voittavasta uskosta omiin kykyihin. Elokuva kertoo modernista maailmasta sekä tunteiden mahtavasta alkuvoimasta.

Valasratsastajan tarina sijoittuu Whangaraan, Uuden-Seelannin itärannikolle, jonka asukkaat maorit uskovat polveutuvansa Paikeasta eli valasratsastajasta. Muinaisten tarujen mukaan joillakin poikkeuksellisilla ihmisillä on kyky puhua valaiden kanssa. Valaiden hyvinvointi kertoo koko maailman hyvinvoinnista.


Kun Paikea (huima Keisha Castle-Hughes, kaikkien aikojen nuorin ehdokas parhaan naisnäyttelijän Oscar-kategoriassa) syntyy, isoisä suuttuu. Tytölle ei olisi saanut antaa pojan nimeä varsinkin kun Paikea on pyhä sankari, esi-isistä tärkempiä. Isoisä ei voi mitään, sillä Paikea saa nimensä synnytyksessä menehtyvän äidin viimeisen toiveen mukaan.

Isoisä opettaa kylän poikia maoritavoille. Paikeaa ei oteta mukaan miesten oppiin. Mutta kun valaat alkavat kärsiä, koko kylän on tehtävä yhteistyötä. Tyttö ottaa perintöönsä kuuluvan vastuun ja nousee ratkaisijan osaan.

 

Rakkautta & Anarkiaa DVD

 

Ohjaus
Niki Caro

Käsikirjoitus
Witi Ihimaera
Niki Caro

Näyttelijät
Keisha Castle Hughes
Rawiri Paratene
Vicky Haughton
Cliff Curtis
Grant Roa
Mana Taumaunu
Rachel House
Taungaroa Emile
Tammy Davis

 

Kesto:  98 min + 63 min extrat

Tekstitys:   suomi, ruotsi


K-7

R2

Suomi julkaisu

 

Myyjä

l
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:* 1-2 BD tai DVD 4 Euroa 3-4 BD tai DVD 6 Euroa 5 tai enemmän 8 Euroa * Box 15 *

Lisätiedot

Sijainti:61500 ISOKYRÖ
Kunto:Uudenveroinen
Lisätty:30.06.2026 klo 03.34
Sulkeutuu:28.10.2026 klo 02.33
Kohdenumero:647414472

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos