Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Romaani Tarton dramaattisista rauhanneuvotteluista vuonna 1920.
Päähenkilöinä kolme vuotta aikaisemmin Venäjästä irrottautuneen Itsenäisen Suomen ja Vallankumouksen kuohuista syntyneen uuden Neuvosto-Venäjän neuvottelijat.

Neuvostovaltuuskunnan puheenjohtaja Berzin, Leninin latvialaissyntyinen ystävä, sivistynyt ja ulkoisesti tsehovilaisen surumielinen, neuvotteluissa kylmä ja huumorintajuton.
Pääneuvottelija Kerzentsev, pohjimmiltaan boheemi ja esteetikko, neuvottelupöydän äärellä vastapuolelle vaarallinen ja virtuoosimaisen tehokas.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Paasikivi, monarkian puolesta taistellut vanhasuomalainen pankkimies ja senaattori, joka ei epäröinyt lausua käsityksiään nuoren tasavallan johtomiesten kyvyistä.
Talousmies Tanner, kansalaissodan koettelemuksista nousevan sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja, joka luotti Paasikiveen mutta ei Suomen hallituksen rauhantahtoon.

Moskovassa usealla rintamalla sotaa käyvä bolsevikkihallitus, jonka todellista voimaa ja päämääriä saatettiin vain arvailla.
Helsingissä ulkoministeri Holsti, joka Paasikiven mielestä oli ihmeiden odotuksineen elävä esimerkki hallituksen ulkopoliittisesta kyvyttömyydestä.

Nämä osapuolet tekivät rauhaa kesäkuusta lokakuuhun: kireitä neuvotteluja, yllättäviä julkilausumia, yksityiskohtien hiomista, peitettyjä uhkauksia, Tannerin ja Kerzentsevin salaisia tapaamisia, väistämättömiä kompromisseja ja kaupanhierontaa.
Tuloksena sopimus joka lopetti yhden ajanjakson ja aloitti toisen.
Sopimus jonka tekijät saivat kuulla myyneensä Suomen, tehneensä häpeärauhan

Uusi Kirjakerho 1975, 2p, 315 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Ensilehdellä Ex libris.

Yhdistelen postimaksuja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


3,50 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 30.5.2024 5:05
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.