Viikkolehti: Viikkosanomat 19.12.1933

Osta heti
Sulkeutuu: 22pv 8h6,00 €
Kuvaus
Viikkosanomat oli vuosina 1922-1975 julkaistu kerran viikossa ilmestynyt suomalainen uutiskuvalehti, jota vuodesta 1943 kustansi Sanoma Osakeyhtiö[1]. Lehdessä julkaistiin uutisia sekä kotimaan että ulkomaan tapahtumista. Siinä oli myös viihteellistä aineistoa, kuten sarjakuvia (Masi, Tenavat) ja sanaristikoita sekä Karin pilapiirroksia. Viikkosanomien kolumnisteina pakinoivat muun muassa yhdysvaltalainen Art Buchwald ja suomalainen Ksantippa.
Lehden perustajina olivat vuonna 1922 teollisuusyhtiöt, ja sitä julkaisi Viikkosanomien Kustannus Oy.[1]
1950-luvulla Aatos Erkko uudisti lehden ja siinä alettiin julkaista uudentyyppisiä kuvareportaaseja amerikkalaisen Life-lehden esikuvan mukaan. Ensimmäinen tällainen kuvareportaasi käsitteli vuoden 1956 yleislakkoa. Viikkosanomien kuvaajina toimivat muiden muassa Caj Bremer, Seppo Saves ja Kristian Runeberg.[2]
Viikkosanomat julkaisi 26. maaliskuuta 1959 laulaja Olavi Virran epäonnistuneesta esiintymisestä Ilomantsissa laajan artikkelin, jossa väitettiin Virran olleen juovuksissa ja häntä nimitettiin "laulavaksi lihapullaksi". Tästä artikkelista katsotaan alkaneen Olavi Virran uran alamäen.[3]
Rautatiekirjakaupan irtonumeromyynnissä Viikkosanomat oli vuonna 1953 sijalla 9, vuonna 1963 sijalla 16 ja vuonna 1973 sijalla 22.[4] 1960-luvulta alkaen koventunut lehtikilpailu ja television ohjelmatarjonta heikensivät Viikkosanomien asemaa niin, että lehti lakkautettiin 1975.
Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aatos Erkko 1953-1961
- Simopekka Nortamo 1961-1966
- Juha Nevalainen 1966-1969
- Jalmari Torikka 1969-1975













