Viimeinen Keisari

Osta heti
Sulkeutuu: 58pv 2h3,00 €
Kuvaus
Viimeinen keisari
The Last Emperor
Kiinan viimeisen keisarin elämäntarina upeasti kuvitettuna. Elokuva on palkittu peräti 9 Oscarilla.
Hänet oli kasvatettu hallitsemaan ikivanhojen tradiittioiden mukaan, eikä kukaan ollut valmistanut häntä kohtaamaan muuttuvaa maailmaa. Hän nousee valtaistuimelle kolmevuotiaana ja tulee hallitsemaan satoja miljoonia kiinalaisia.
Pu Yin elämä alkaa kuin satu tuhansine palvelijoineen ja loistavin rituaalein. Mutta kun Kiina joutuu 1900-luvulla väkivaltasiin muutoksiin ja sisällissota johtaa keisarikunnan tuhoon, hän päätyy puutarhuriksi Pekingin puistoon.
Bertolucci oli ensimmäinen länsimainen ohjaaja, joka pääsi kuvaamaan elokuvaa Pekingin Kiellettyyn kaupunkiin autenttiseen ympäristöön.
Suomi kannet ja textit
2h40min
1987
Pientä jälkeä













