VOITTAMATTOMAT PATALJOONAT

1. P 1982 Urho Kähkönen
Kovat kannet ja Kansipaperi, aivan täydellisessä kunnossa lukuunottamatta pientä repeämää takana yläreunassa kansipaperissa.

Lukijalle
Karjalan Kannaksen itäisimmässä kolkassa Taipaleenjoen pohjoispuolella Suvannon virran ja Laatokan välillä käytiin talvisodan 105 päivää kestäneet torjuntataistelut. Siellä Metsäpirtin ja Sakkolan pitäjien raja-alueella, vain tykinkantaman päässä valtakunnan rajalta, kävi vihollinen hyökkäykseen samoja puolustusasemia vastaan useammin kuin missään muualla. Armottomissa, usein koko alueen peittävissä tykistökeskityksissä ja jatkuvissa ilmapommituksissa avoimet pesäkkeet ja ampumahaudat vyöryivät kerta toisensa jälkeen haudaten alleen eläviä ja kuolleita. Täysosumat taistelureservien ja huoltoalueiden korsuihin aiheuttivat suuria menetyksiä. Mutta kriittisimmilläkin hetkillä kohosi etulinjan raunioista savun ja mullan tahrimia miehiä torjumaan kohti vyöryviä hyökkääjän laumoja. Ja vaikka tukikohta toisensa jälkeen saatettiin menettää ja "Tai- paleen portin" pilarit Kirvesmäki ja Terenttilä uhkasivat murtua, kyettiin yli-inhimillisin ponnistuksin keskittämään taistelureservien komppaniat ja joukkueet vastaiskuihin, jotka heittivät puolustuksen läpi murtautuneet hyökkääjät takaisin.

Taipaleen taistelujen kiihkeyttä osoittaa se, että Keski-Kannakselle pyrkinyt, jatkuvasti myös täydennetty kolme neuvostodivisioonaa
käsittänyt voima kävi puolustuksen murtamiseksi suurhyökkäykseen
viisi kertaa. Nämä rynnistykset kestivät joulukuun puolella 2-3 päivää ja helmikuun kahtena "helvetinviikkona" 7-8 päivää keskeytymättä.

Taipaleen nimi vihollishyökkäysten kohteena esiintyi Päämajan tilannetiedotuksissa 53 päivänä, usein vain lakonisena mainintana: "Taipaleella hyökkäys torjuttu." Millaisia inhimillisiä kärsimyksiä tuon lyhyen tiedonannon taakse kätkeytyi, siitä tietävät kertoa vain ne miehet, jotka ilman vaihdon mahdollisuutta kävivät omaa eristettyä sotaansa kaukana muista ja jotka kestivät alusta loppuun kuluttavan asemasodan kauhut ja hermopaineen. Itsestään ääntä pitämättä ja tajuten ehkä vain vajavaisesti työnsä merkityksen Taipaleen taistelijat kulkivat Golgatan tietään kuin kuolemaan vihkiytyneet. He estivät vihollisdivisioonien levittäytymisen Kannaksen sisäosiin ja aloitti vat rauhan tultua pitkän vetäytymismarssinsa pakkorauhan rajalle samalta linjalta, missä olivat seisseet sodan ensimmäisenä päivänä.

Ei olekaan ihme se, että talvisodan päivinä Taipaleen murtumatonta torjuntataistelua seuranneen kotirintaman melkeinpä uskontunnustukselliseksi vakaumukseksi tuli vähitellen luja luottamus siihen, että ainakin Taipaleella linjat kestävät. Ja ne kestivät. Mutta jokaisen Taipaleella taistelleen komppanian ja pataljoonan oli maksettava kallis hinta. Komppaniat sulivat kokoon. Mieshukka rykmenttiä kohti oli Taipaleella suurempi kuin missään muualla.

Tämä kirja on dokumentti erään talvisodan rintamaosan tapahtumista. Kirjaa rakentaessani olen elänyt Taipaleen talvisodan yhä uudelleen ja uudelleen päivästä päivään. Sen takia työ on ollut henki- sesti raskas ja käynyt voimille. Mutta olen iloinen, että jaksoin tämän uudenkin sodan käydä loppuun.

Olen käyttänyt kertomukseni runkona YH:n alusta sodan loppuun pitämääni päiväkirjaa. Tietojani olen täydentänyt ja tarkistanut Tai- paleella taistelleiden yksikköjen päiväkirjamerkinnöillä sekä elävöittänyt Taipaleen miesten kertomuksilla, joita talvisodan päätyttyä oli pantu paperille Taipaleen muistojulkaisua varten. Jatkosodan puhjettua sen kirjoittaminen raukesi.

Tällä kirjallani olen koettanut antaa kronologisen kokonaiskuvan Taipaleen tapahtumista. Se, että kuva saattaa lukijan mielestä olla lohduttoman traaginen, johtuu yksinomaan siitä, että kohtalo johdatti minut YH:n alkaessa komppaniaan ja pataljoonaan, jonka taistelun tie Koukunniemestä Alcazarin, Mustaojan ja Surmansuon kautta maaliskuun 13. päivän rauhaan oli Taipaleen oloissa vaikein. Tappiot olivat noilla paikoin kaikkein raskaimmat. Toivon, että lukija saa tämän kirjan sivuilta käsityksen koko lohkon armottomasta torjuntataistelusta ja sitä siivittäneestä hengestä. Kirjan kuvittamiseen käytetyt valokuvat ovat pääasiassa oman kamerani otoksia. Omatoiminen valokuvaaminen oli talvisodassa kielletty, mutta tämän kiellon rikkomisella pelastettiin historiankirjoitukselle paljon puhuvia tuokiokuvia lohkoilta myös Taipaleelta. "Taipale ei ollut sitä tahdon aivan erityisesti tähdentää - min- nimikkomiehen työsarka, jolla isännän ääni kuului käskevänä. Siellä taistelleet joukot olivat kuin sopuisa, ehjä perhe, joka suurta ääntä ja eleitä vieroksuen suoritti tutunomaiseksi käynyttä, perään- antamatonta työtään alusta loppuun väistymättä paikaltaan" (evers- ti A. Blick, talvisodan aikainen Taipaleen lohkon komentaja). Useimmat mukanaolleista aseveljistämme eivät ole enää kertomassa siitä, miten Taipaleen mies täytti velvollisuutensa, sillä Terenttilän ja Kirvesmäen tukikohdissa vuoti päivittäin paljon suomalaista verta. Niitä aseveljiä, jotka jäivät kentälle tai palasivat vammaisina sotasairaaloiden kautta kotiin, olen tahtonut tätä kirjoittaessani eri- tyisesti muistaa nöyrin kiitoksin ja kunnioituksen tuntein, muistaen samalla sitä kotirintamaa, joka valvoen ja rukoillen sekä voimansa äärimmilleen ponnistaen antoi oman uhrinsa, uhrin, jonka varassa "Taipale kesti jok'ainoa katkera kerta".

Kulosaaressa 13.3.1982

Urho Kähönen