Alhola -minisarja 1991 (Motelli Skronkle, harvinaisuus!)

Motelli Skronkle teki YLElle vuonna 1991 4-osaisen minisarjan maaseudun miesten elämästä. Alhola on klassikko - tämmöistä ei ole ennen eikä jälkeen tehty. Uniikkia huumoria aikuiseen makuun.

Kuten tämä ote sen kertoo: https://www.youtube.com/watch?v=x5U1iBktdo4

Yksi levy, kesto 3 tuntia ja 8 minsaa. Levy ja kannet hienossa kunnossa.

Alhola on MTV Teatteritoimituksen tuottama neliosainen minisarja, joka esitettiin Yle TV2 -kanavalla kevättalvella 1991. Sarjan ohjasi Jaakko Pyhälä ja käsikirjoitti Jari Forsman. Tuottajana toimi Peppi Kajanne. Pääosia esitti teatteriryhmänä ja rock-yhtyeenä tunnettu Motelli Skronkle.

Sarjan tapahtumapaikka on pieni suomalainen maalaiskylä, jossa aikamiespojat Lassi, Unni ja Manu Alhola asuvat edelleen äitinsä kuoleman jälkeen kotitilallaan. Kukaan pojista ei käy töissä, vaan perheen nuorinkin – kolmekymppinen Manu – on jo eläkkeellä. Alholoiden tuttavapiiriin kuuluu viinaanmenevä Pauli, jolla on tapana tehdä äidilleen nauhoituksia Panasonic-mankalla. "Kello on taas kaksikymmentä vajaa neljä – ja äiti, en ole vielä puhunut tästä asiasta – mutta nyt en ole kahteen viikkoon ottanut viin..", krapulainen Pauli ennättää supattaa kasetille, ennen kuin hänet keskeyttää kylään tuleva Lassi.

Liki naapurissa asuvan Nesiän lahkolaisperheen isä, saarnaaja Väinö, kovasti ihailee hikisiä lihaksia:"Kreikassa nuoret pojat painivat alasti ja heidän vartalonsa oli öljytty." Hänen poikansa Petteri on eri mieltä:"Paini on rumaa. Hyi, että se onkin rumaa." "Kyllä Petteri pitää samasta kuin isänsä!", toteaa Mamma Nesiä napakasti. Kun Petteri on ollut tuhma, hänen pitää näyttää pyllyä isälle, ja isä sivaltaa märällä vaatteella. "Isä on löytänyt Sanan. Isällä on oikeus sanoa kaikille kaikenlaista, sillä isän kieli puhuu totta."

Alholan nyrjähtänyt maailma muistuttaa hieman Matti Ijäksen Katsastusta.

Motelli Skronkle on suomalainen yhtye, joka on toiminut 1980-luvun puolesta välistä lähtien. Yhtyeen ensimmäisen kokoonpanon muusikot olivat Hannu Raatikainen, Esko Varonen ja Markku Peltola. Sekä Varonen että Peltola tunnettiin myös teatteri- ja elokuvanäyttelijöinä, tässä järjestyksessä. Vuonna 1987 yhtyeeseen liittyi Veli-Petteri Rajanti ja Jakke Kivelä vuonna 1990. Yhtye levytti 1990-luvulla kolme pitkäsoittoa Seal on Velvet -levymerkille. Yhtye herätti huomiota alun perin tavanomaista teatraalisemmalla esiintymisellä. Yhtye otti vaikutteita performanssitaiteesta ja Australian alkuperäiskansojen eli aboriginaalien kulttuurista.

Motelli Skronkle esiintyi Provinssirockissa 1990 ja 2006 sekä Karmarockissa 2003.

Esko Varonen menehtyi vuonna 2019, ja sen jälkeen Motelli Skronklen rumpaliksi palasi Jakke Kivelä. Vuonna 2020 yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat perustajajäsen Hannu Raatikaisen, Veli-Petteri Rajannin (basso, kitara) ja Kivelän lisäksi Tuomas Luukkonen (kitara) ja Mirkku Mattinen (sello, laulu).[1]

Markku Juhani "Peltsi" Peltola (12. heinäkuuta 1956 Helsinki – 31. joulukuuta 2007 Kangasala[1]) oli suomalainen näyttelijä, teatteriohjaaja ja muusikko. Hän vietti lapsuutensa synnyinkaupungissaan Helsingissä. Hän oli mukana Tampereella Kulttuuriravintola Telakan toiminnassa, jonka yksi perustajajäsen hän oli.[2]

Peltola aloitti Helsingissä Kellariteatterissa, siirtyi 1980-luvun alussa Vaasan kaupunginteatteriin ja sieltä Kajaaniin. Laitosteattereiden jälkeen hän liittyi monitaiteelliseen Motelli Skronkle -ryhmään. Hänen viimeinen ohjauksensa Telakalle oli Aktivisti.[1]

Peltolan tunnetuin elokuvarooli on miespääosa Aki Kaurismäen 2002 ensi-iltaan tulleessa elokuvassa Mies vailla menneisyyttä.[1] Muita elokuvia, joissa Peltola näyttelee, ovat muun muassa Vares, V2 – Jäätynyt enkeli, Hymypoika, Kauas pilvet karkaavat, Ruokala Lokki, Jadesoturi ja Perhoshäkki. Pekka Lehdon ohjaamassa Kalervo Palsasta kertovassa elokuvassa Kalervo Palsa ja kuriton käsi Peltolalla on kaksi roolia, toinen intiaanipäällikkönä ja toinen Palsan isänä.[3]

1980-luvun alusta asti Peltola soitti bassoa ja lauloi Motelli Skronkle -yhtyeessä. Hän teki kaksi soololevyä.[4] Ensimmäinen, Buster Keatonin ratsutilalla, jonka julkaisi Ektro Records -pienlevy-yhtiö, ilmestyi vuonna 2003 ja toinen, Buster Keaton tarkistaa idän ja lännen, vuonna 2006.

Markku-liitto valitsi vuonna 2003 Peltolan seitsemänneksi vuoden Markuksi.[5]

Peltola kuoli vaikeaan sairauteen[6] 31. joulukuuta 2007 aamuyöllä kotonaan Kangasalla.[4] Hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaan pohjoisen uurna-alueen muistolehtoon Tampereelle.[7]

Hannu Raatikainen (s. 1948) on suomalainen teatteriohjaaja ja muusikko.

Raatikainen valmistui 1970-luvun lopussa luokanopettajaksi. Sen jälkeen hän opiskeli Teatterikoulussa ja valmistui teatteriohjaajaksi. Hän oli 1970-luvulla mukana poliittisessa laululiikkeessä ja kuului Arkiviisu-yhtyeeseen. Hän harrasti katumusisointia sekä Suomessa että ulkomailla. Raatikainen innostui teatterista kun hän näki Kom-teatterin Espoon Leppävaaran kansantalolla. 1980-luvun alussa hän oli harjoittelijana Berliner Ensemblessa Itä-Berliinissä ja tutustui perusteellisesti tähän Bertolt Brechtin teatteriin.

Raatikainen kuuluu myös Motelli Skronkle -nimiseen yhtyeeseen. Yhtyeessä hän toimii laulajana, muusikkona, säveltäjänä ja sanoittajana.

Raatikainen paitsi ohjaa, myös tekee käsikirjoituksia, säveltää, soittaa ja opettaa. Hän on ohjannut eri puolilla Suomea, mm. Ahaa Teatterissa, Teatteri Pienessä Suomessa, Joensuun kaupunginteatterissa, Tampereen työväenteatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa. Mukaan on mahtunut niin klassikoita kuin omiakin kirjoituksia, musiikkiteatteria ja tanssiakin. Turun kaupunginteatterissa hän on vieraillut viisi kertaa.

Esko Ensio Varonen (21. toukokuuta 1957 Kuopio – 1. toukokuuta 2019 Tampere)[1] oli suomalainen näyttelijä ja muusikko.[2] Varonen muistetaan etenkin vuonna 1984 perustetusta Motelli Skronklesta, jonka muut alkuperäisjäsenet olivat Hannu Raatikainen ja Markku Peltola. Varonen toimi yhtyeen rumpalina. Varonen esiintyi muun muassa televisiosarjoissa Alhola, Kylmän kosketuksessa ja Pirunpelto. Varonen valmistui trumpetistiksi Kuopion musiikkiopistosta vuonna 1973 ja näyttelijäksi Teatterikoulusta vuonna 1984. Hän oli vuonna 1996 perustamassa Tampereelle Kulttuuritalo Telakkaa.[3]