Antti Reini & Maapallon Maitolaiturit – Kärpänen (UUSI LP)
Kuvaus
Antti Reini & Maapallon Maitolaiturit – Kärpänen
Kingstontime Records – KGTRA001, Svart Records – SVART041
Vuonna 2016 julkaistu albumi. Avaamattomissa muoveissa, uusi, soittamaton, käyttämätön, neitseellinen.
A1 Oranssi 4:50
A2 Sydän Joka Lyö 3:53
A3 Se Riittää 3:46
A4 Kulkija 4:52
A5 Kärpänen 4:14
A6 Buddha 3:56
B1 Tuulee 5:07
B2 Joku Päivä 3:29
B3 Ikkuna 3:21
B4 Arjen Harmauteen 3:42
B5 Tänä Yönä 2:55
B6 Mitä Sulle Kuuluu 4:32
Antin ja yhtyeen helvetin hieno musiikki kuulostaa tältä:
https://www.youtube.com/watch?v=Lf_tJzhoX0w&list=PLUqX39YNm00iudE2vBewaiu8rbR6KNiVz
Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että mies vasta noin viisikymppisenä tekee ensimmäisen omaa musiikkiaan sisältävän albumin. Näyttelijänä tunnetulla Antti Reinillähän on tiedetty bänditausta nuoruudestaan.
Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä.
Levyn kappaleet ovat oikealla tavalla vanhanaikaisen ja ajattoman kuuloisia. Mieleen tulee 1980-luvun alkupuolen suomirockin ajat, erityisesti Hassisen Kone ja Sielun Veljet normaaleimmillaan.
Musiikillinen kirjo on silti hyvin monipuolinen sisältäen reippaita rockeja, menevää puhtopoppia ja vähän kulmikkaampiakin sävyjä. Sovituksiin on nähty paljon vaivaa, mutta yksinkertaisen selkeän perussoundin luonnissa ei onneksi ole kuitenkaan tingitty. Bändin bluesahtavan rosoinen soitanto istuu näihin kappaleisiin, jotka ovat kuitenkin aika kaukana bluesista.
Vain hetkittäin Reini sortuu näyttelijöille tyypilliseen ylitulkintaan. Hänestä tulee tämän levyn myötä ihan kärkikaartin solistejamme.
Suuri yleisö tuntee Antti Reinin lukuisista tv- ja elokuvarooleista, viime vuosilta parhaiten Vares-dekkarien filmatisoinneista. Näyttelijäntyönsä ohella Reini on 1980-luvulta alkaen musisoinut useissa yhtyeissä ja säveltänyt pöytälaatikkoon omaa materiaalia.
Kärpänen on Reinin ensimmäinen soolojulkaisu, joka sisältää ennen kuulemattomia ja kokonaan uusia kappaleita. Aihioiden valmistuttua mies kasasi ympärilleen Maapallon Maitolaiturit -yhtyeen tutuista muusikoista. Mukaan päätyi konkareita Luri Luokkalasta muiden muassa Hassisen Koneessa ja muissa Ismo Alangon yhtyeissä vaikuttaneeseen Jussi Kinnuseen, joille Reini antoi vapaat kädet kappaleidensa sovitustyöhön.
Alanko onkin hyvä mainita yhtenä niistä musiikillisista yhtymäkohdista, joita Kärpänen muistuttaa. Mielessä käväisevät myös esimerkiksi Kauko Röyhkän ja Samuli Putron kaltaiset artistit, joten yhteys suomirockin perinteeseen on selkeä. Soundimaailma ja Reinin hieman raspinen äänenväri liittävät kappaleet osaltaan bluespohjaiseen juurirockiin.
Sanoittajana Reini on tavallisen ihmisen, ympäröivän elämänmenon ja ihmissuhteiden dynamiikan lyyrinen havainnoija. Laulajana hän ennemminkin tulkitsee tekstejänsä toteavasti kuin fraseeraa äänenkäytöllään. Suoraviivaisia kappaleita tukevat Pauliina Puurilan lauluosuudet ja biisejä mukavasti elävöittävät sovitusratkaisut.
Oivaltavimmillaan Reini on Se riittää -kappaleessa. Levyn nimikappale taas voisi olla kuvitteellisen kotimaisen elokuvan soundtrack.
Kahden tähden jaloviina on omintakeinen juoma, jossa on puolet viinaa ja puolet konjakkia. Samankaltaiselta risteytykseltä ja kompromissilta haiskahtaa myös Vares-elokuvien tähden Antti Reinin debyyttilevy.
Reinin tie kohti uskottavaa muusikkoa ei ole helppo, sillä hänet tunnetaan ensisijaisesti Turun Apteekissa istuvana etsivänä. Saatetietojen mukaan Reini ei ole kuitenkaan musiikin parissa untuvikko – nuorena hän soitti rumpuja ja ajatus omasta levystä on kytenyt mielessä jo kymmenisen vuotta.
Levykin julkaistaan Reinin oman Kingstontime-yhtiön kustantamana.
Avauskappale, röyhkämäinen pastissi Oranssi lupaa jopa kelvollista suomirockia, kunnes levy etenee pidemmälle ja sen musiikillinen punainen lanka – tai pikemminkin sen puute – alkaa selvitä. Kärpänen kuulostaa nimenomaan näyttelijän tekemältä levyltä; Reini yrittää omaksua vuorollaan niin Kauko Röyhkän, Ilkka Alangon kuin J. Karjalaisenkin rooleja vähän sinne päin tietämättä, mikä olisi se oma musiikillinen identiteetti. Onko sitä edes?
Epävarmuus ja todistamisen halu huokuu läpi. Hihat on kääritty ja kaikki kortit lyödään pöytään, vaikka olisi varaa bluffatakin. Pastissien päälle Reini lataa aimo annoksen rillumarei-countrya Tänä yönä -kappaleen muodossa ammentaen suomalaisesta rappioromantiikan runsaudensarvesta eli Helsingin Kallion halpojen pubien tummanpuhuvasta rososta. Lantti ei kuitenkaan tipahda Oivan portsarin handuun.
Kärpäsen eduksi on luettava sen rehellisyys: nämä ovat vilpittömiä ja kömpelöitä tekstejä miehen krapulasta ja nousuhumalasta. Kun Reinillä ei ole päällä laukkavaihde, jossa keskikalja vaihtuu sampanjaan, niin hän muistelee eilistä viinaa, vanhaa heilaansa tai tarjoaa perusasioihin pureutuvaa kansanterveydellistä tsemppausta: Muista olet mitä syöt / sul täytyy olla sydän joka lyö.
Reini luottaakin sanoitusten sijaan matalan äänensä ja karismansa kantavan. Parhaimmillaan se kantaakin balladeissa, kuten Mitä sulle kuuluu, mutta turhan usein hän sortuu ylitulkintaan ja yliyrittämiseen. Reinin voisi kuvitella sopivan parhaiten tulkitsemaan lakonisesti Nick Cave -henkisiä murhaballadeja.
Yleensä hyvän draaman päätteeksi yleisön mieltä kaihertaa ja Kärpäsen lopussa Reinillä jääkin yksi, vähintään kahden tähden jallun arvoinen kortti hihaansa.
Surrealistisessa nimikappaleessa pariskunta kävelee käsi kädessä Hakaniemen rantaa pitkin ja kuulee jossain kiihkeän, kaukaisen kärpäsen tanssin. Miltä kiihkeän kärpäsen tanssi kuulostaa, kuinka kaukaa sen voi kuulla ja mitä kaikkea kärpänen-metaforalla Reini ajaa takaa – sitä hän ei paljasta.
