Karisto 2009, neljäs painos, sid., 446 s., kansipaperi, suomentanut Eino Leino, kuvittanut Gustave Doré. Alussa lahjaterveiset entiselle omistajalle.

Jumalainen näytelmä (ital. Divina commedia) on italialaisen Dante Alighierin 1300-luvulla italiaksi kirjoittama runoelma. Danten kirjallisen uran pääteos on kolmiosainen näkymatka tuonpuoleiseen. Se kertoo Danten tekemästä matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta Taivaaseen.

Dante oli firenzeläinen poliitikko, joka joutui vastakkaisen puolueen (mustien guelfien) valtaannousun myötä maanpakoon 1301. Jumalainen näytelmä on kirjoitettu kokonaan tuon maanpaon aikana. Dante alkoi kirjoittaa teosta 1308 ja se valmistui 1321. Dante kuoli hyvin pian runoelman valmistumisen jälkeen vielä samana vuonna.

Dante itse on antanut Jumalaiselle näytelmälle neljä tulkinnan tasoa. Runoa voidaan tulkita kirjaimellisesti, allegorisesti, anagogisesti sekä moraalisesti.Nämä samat neljä tulkinnan tasoa muodostavat myös keskiaikaisen Raamatun tulkinnan menetelmän, Quadrigan. Kirjaimellisesti teos voidaan lukea matkakirjallisuutena, ilman muita merkityksiä. Allegorisesti Danten matka voidaan nähdä tienä puhdistumiseen, synnistä täydellisyyteen. Anagoginen, uskonnollinen tulkinta runosta esittää sen edustavan todellista järjestystä tuonpuoleisessa. Moraalisesti runon päähenkilö edustaa ihmistä matkalla tietoisuuteen hyveistä ja paheista.

Dante ihaili suuresti antiikin kreikkalaista ja roomalaista kulttuuria. Tämä on havaittavissa erityisesti teoksen helvetti-osasta, jonne Dante on sijoittanut runsaasti antiikin myyttisiä hahmoja. Antiikin hahmot ovat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, vahtimassa syntisten rangaistusten toimeenpanoa.

Jumalainen näytelmä on suomennettu kahdesti. Eino Leinon käännös julkaistiin kolmessa osassa 1912–1914, Elina Vaaran vuonna 1963.