Elvi Sinervo, Vera Telenius : ...Niin Muistan (LP - 1990)

Vinyyli priimakuntoinen, kansissa pientä kulumaa.

era Teleniuksen kokoelma-albumi vuodelta 1990. Laulut on sävelletty runoilija Elvi Sinervon teksteihin.

A1 ...Niin Muistan 4:17

A2 Vihreä Sulka 3:13

A3 Minun Mummoni 3:12

A4 Laitakaupungin Lapsuus 5:09

B1 Tumma Virta 3:13

B2 Äiti 4:01

B3 Iltalaulu 3:28

B4 Tuuin Yössä Muukalaista 2:40

B5 Si-Si-Dus 2:52

Gold Disc (2) – GDL 2087

1990

Elvi Aulikki Sinervo-Ryömä (4. toukokuuta 1912 Helsinki – 28. elokuuta 1986 Pernaja) oli suomalainen työväenluokkainen kirjailija, runoilija ja suomentaja.[1] Hänen tuotteliain kautensa osui ajalle 1931–1956. 1950-luvulta alkaen Sinervo teki myös suomennoksia. Sinervo oli vakaumuksellinen kommunisti ja toi vakaumuksensa ilmi myös teksteissään sekä toimi sotien jälkeen pitkään Suomen Kommunistisessa Puolueessa (SKP).

Henkilöhistoria

Sinervo kuului Helsingin Vaasankadulla kasvaneeseen perheeseen, jonka muita lapsia olivat kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi ja kirjailija Aira Sinervo. Hänen vanhempansa olivat levyseppä Edvard Sinervo ja Alma Wallenius. Sinervo kävi Vaasan suomalaista tyttökoulua ja Tyttönormaalilyseon.[2] Hän oli naimisissa lääkäri-kansanedustaja-päätoimittaja Mauri Ryömän (1911–1958) kanssa. Vuonna 1933 solmittu liitto päättyi Ryömän kuolemaan liikenneonnettomuudessa. Suomentajat Ilkka Ryömä ja Liisa Ryömä sekä Maija Ryömä ovat heidän lapsiaan[3].

Avioliitto Ryömän kanssa ei ollut henkilökohtaisella tasolla onnellinen, sillä siihen sisältyi jatkuvaa rahapulaa ja Ryömän syrjähyppyjä, mutta poliittinen kumppanuus oli niin tiivis, että henkilökohtainen suhde jäi sen varjoon. Ryömän kuolema auto-onnettomuudessa oli Sinervon elämässä tragedia, jossa katosi elämänkumppani, lasten isä, poliittinen liittolainen ja taloudellinen turva. Tässä vaiheessa alkoi Sinervon suomentajan ura.[4]

Sinervo kuului miehensä kanssa Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran perustajiin ja toimi seuran varasihteerinä 1940. Kun valtiojohto katsoi seuran uhkaavan Suomen turvallisuutta, se kiellettiin ja sen johto pidätettiin. Sinervo tuomittiin heinäkuussa 1941 kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen valtiopetoksen valmistelusta. Hän vapautui kesäkuussa 1944.[5] SKP:n toimintamuotoihin pettynyt Sinervo erotettiin puolueesta marraskuussa 1959, mutta hän piti itseään tämän jälkeenkin kommunistina ja jatkoi toimintaansa Rauhanpuolustajat-järjestössä.[6]

Sinervo on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.[7]

Kirjallinen tuotanto

Sinervo kuului vuonna 1936 perustetun kulttuuriyhdistys Kiilan kantaviin voimiin alusta lähtien. Hänen lisäkseen Kiilan ydinryhmään kuuluivat Jarno Pennanen, Arvo Turtiainen, Viljo Kajava ja Otto Varhia. Varsinaisesti Kiilaan hyväksyttiin vain kirjailijat, mutta ryhmässä toimi aktiivisesti myös kriitikoita ja elokuvaohjaajia. Jo tunnustusta saaneista kirjailijoista Kiilaan liittyivät Katri Vala ja Pentti Haanpää. Sodan jälkeen Kiilan toiminta virisi nopeasti uudestaan, ja se jatkui aina 1970-luvulle saakka.

Sinervon tunnetuimpiin runoihin kuuluva Natalia on vankeusajalta. Muista Sinervon poliittisista teksteistä muistetaan muun muassa SKP:n 30-vuotisjuhliin 1948 kirjoitettu Kivinen laulu sekä vuoden 1949 Kemin veritorstain innoittamat Lintu mustasiipi lennä ja Sinä tiedät luokkasi lait. Nämä ja monet muut hänen runonsa saivat uutta julkisuutta lauluiksi sävellettyinä vasemmistolaisen poliittisen laululiikkeen nousun myötä 1970-luvun alussa.

Sinervo suomensi 1950-luvulta alkaen lukuisia teoksia saksasta, ruotsista ja englannista, muun muassa monia Bertolt Brechtin ja Henrik Tikkasen teoksia.[8][9]

Sinervon kohdalla kaunokirjallisuus ja politiikka muodostuvat yhtenäiseksi kudokseksi, kirjoittaa Veli-Matti Pynttäri Kanavassa. Hän oli yhteiskunnallinen kirjailija, Pynttärin sanoin "zoon politikon". Jo esikoisteoksessaan, novellikokoelmassa Runo Söörnäisistä, hän kuvaa työläisten elämää lasten ja naisten näkökulmasta. Ensimmäisessä romaanissaan Palavan kylän seppä hän kertoo isänsä, punakaartilaisen Eduard Sinervon tarinan Pohjanmaalla sisällissodan jälkeen. Poliittisuus tuli tuotannossa ilmeiseksi sodan päätyttyä, ensin runokokoelmassa Pilvet, joka on kuvaus Hämeenlinnan naisvankilan poliittisten naisvankien osastosta, sitten sadunomaisia piirteitä sisältäneessä roaanissa Viljami Vaihdokas, joka päättyy "messiaaniseen luokkataistelun odotukseen", kuten Pynttäri kirjoittaa.[4]

Vera Elisabeth Telenius (24. syyskuuta 1912 Sahalahti – 5. elokuuta 1991 Tampere[1]) oli suomalainen laulaja. Hänen menestynein levytyksensä oli Raimonds Paulsin sävellys ”Miljoona ruusua”, johon Telenius teki itse suomenkieliset sanat. Kappale oli tullut alun perin tunnetuksi Alla Pugatšovan esittämänä.[2] Telenius julkaisi ensimmäisen levynsä vasta yli 60-vuotiaana, minkä vuoksi häntä kutsuttiinkin ”senioritähdeksi” ja ”Mansen isoäidiksi”.

Nuoruus ja työura

Vera Telenius peri musikaalisuutensa viulistiäidiltään ja soitti itsekin viulua nuorena muun muassa Tampereen Työväen Orkesterissa.[3] Hän opetteli aluksi soittamaan mandoliinia ja vaihtoi sen sitten viuluun. Ennen toista maailmansotaa Teleniuksen selkä vahingoittui pukutehtaan prässikoneella. Sotien aikana hän ehti tehdä työtä muun muassa sorvarina, rakennustyömailla ja hevoskuskina. Musiikki oli Teleniukselle pitkään vain harrastus. Hän ryhtyi yksityisyrittäjäksi ja työskenteli omassa lasten- ja nuortenpukimoyrityksessään Tampereen Kauppakadulla, kunnes heikentynyt näkö pakotti hänet luopumaan yrityksestä 1960-luvun lopulla. Hän menetti näkönsä lopulta kokonaan ja joutui siirtymään eläkkeelle.[3]

Laulajanura

Ääninäyte

Vera Telenius laulaa: Hullu nuoruus / "Kummajainen" (Polarvox RPS 213, 1986)

Kesto: 37 sekuntia.0:37

Kooste (10 %, 0:36) singlen Hullu nuoruus kappaleista.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vasta 1970-luvun alusta lähtien Telenius vieraili silloin tällöin poikansa Antti Teleniuksen yhtyeen solistina.[4] Telenius oli jo aikaisemmin tehnyt paljon muun muassa erilaisia pikkujoulukeikkoja. Eräällä keikalla kuitenkin oli yleisön joukossa toimittaja Jussi Tuominen, joka teki vuonna 1974 Teleniuksesta televisio-ohjelman. Pian ohjelman jälkeen samana vuonna julkaistiin ensimmäinen albumi Yön laulajatar. Telenius esiintyi 1970-luvulla usein keikkaillen, televisiossa ja radiossa sekä teki kaksi LP-levyä.[3] Vuonna 1979 hän levytti albumillisen lausumiaan Lauri Viidan runoja.

Suurin menestys syntyi kolmannella albumilla, kun Miljoona ruusua -albumin myynti rikkoi nopeasti timanttilevyrajan, ja sitä myytiin kaikkiaan yli 70 000 kappaletta. Levyn ilmestyessä vuonna 1984 Vera Telenius oli 72-vuotias. Samana vuonna hänet palkittiin Emma-palkinnolla toisena Vuoden naissolistina.[5] [8] Menestyksen myötä Telenius alkoi kiertää tanssipaikkoja hanuristi Rexi Innasen kanssa. Vuonna 1985 ilmestyneen Sydämen ääni -albumin suuri hitti oli ”Tanssi loppuun rakkauden”, suomenkielinen versio Leonard Cohenin kappaleesta ”Dance Me to the End of Love”.[3]

Sittemmin Telenius levytti muun muassa albumillisen Toni Edelmannin sävellyksiä (Vera Telenius laulaa Toni Edelmannin lauluja) ja toisen albumin Elvi Sinervon tekstejä (Niin muistan).[3] Telenius on myös levyttänyt monia Édith Piafin kappaleita suomeksi levyillä Yön laulajatar ja Kiitos paljon kiitos vaan, kuten En kadu mitään, Hymni rakkaudelle ja Milord[6].

Teleniuksen suuria hittejä ”Miljoonan ruusun” lisäksi ovat muun muassa laulut ”Tanssi loppuun rakkauden”, ”Harlekiino”, ”Kurjet” ja ”Mä olen nainen”.[7] Laulu ”Miljoona ruusua” tuli tutuksi myös Katri Helenan levyttämänä vuonna 1984 ja kemiläinen yhtye Santa Lucia julkaisi vuonna 1988 oman versionsa, minkä seurauksena radiossa soi useita versioita samasta kappaleesta. Kappaleen on levyttänyt Suomessa ainakin vielä Kari Vepsä ja Karita Koverinen.

Telenius kuoli 78-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden jälkeen Tampereella vuonna 1991.[3] Telenius tituleerattiin monesti muun muassa ”Mansen isoäidiksi” ja ”Yön laulajattareksi”, ja häntä verrattiin usein kuuluisiin laulajiin, kuten Zarah Leanderiin, Marlene Dietrichiin ja Edith Piafiin.[3]