Kuvaus

Myynnissä kahden kirjan paketti. Kirjat kuuluvat Valittujen Palojen Kirjavaliot-sarjaan. Kummassakin kirjassa on 4 lyhennettyä menestysteosta.

Kirja 1 (painettu vuonna 1989, ISBN: 951-9059-49-0, sivuja 480 kpl):
Kuoleman kello edistää. Robin Cook.

  • "Luonnollinen kuolema, sanotaan bostonilaisen sairaalan virallisissa ruumiinavauspöytäkirjoissa. Tohtori Jason Howardin mielestä eräiden potilaiden kuolema vaikuttaa kuitenkin kaikkea muuta kuin luonnolliselta. Miksi etevä tiedemies menehtyi äkisti oireisiin, jotka ovat tyypillisiä häntä kaksi kertaa vanhemmille ihmisille? Mikä - tai kuka - merkillisten tapausten takana oikein on? Tohtori Howard päättää selvittää asian vaikka henkensä uhalla."

Anne Frank, suojattini. Miep Gies ja Alison Lesle Gold

  • "Hollanti oli Saksan miehittämä vuonna 1942, kun nuori Miep Gies teki uskaliaan ratkaisun. Hänen juutalainen työnantajansa Otto Frank perheineen tarvitsi turvapaikan, johon piiloutua natseilta. Tarvittiin myös ystäviä hankkimaan heille ruokaa ja muuta välttämätöntä. Miep suostui epäröimättä. Seuraavat kaksi vuotta hän piilotteli Frankeja muutaman uhkarohkean ystävän avustamana, ja heidän ansiostaan Anne Frankin päiväkirja säilyi jälkipolville."

Takaa-ajo syvyyksissä. Mark Joseph

  • "Potemkin on Neuvostoliiton laivaston kehittynein ydinsukellusvene ja sen olemassaolo on onnistuttu pitämään visusti salassa. Niinpä se on saanut rauhassa vakoilla Yhdysvaltain laivaston sotaharjoituksia Välimerellä, kunnes erään amerikkalaissukellusveneen tarkkakorvainen ääniluotaaja havaitsee sen. Alkaa hermoja repivä kissa ja hiiri -leikki, sillä amerikkalaiset haluavat tutustua lähemmin teknisiltä ominaisuuksiltaan ylivoimaiseen venäläisalukseen."

Gepardit. Alan Caillou

  • "Aklilu elää nuoren vaimonsa, isänsä ja tämän vaimon kanssa Etiopian karulla maaseudulla. Hänen tielleen osuu kaksi orvoksi jäänyttä gepardinpentua ja hän päättää viedä ne kotiin, sillä hän tietää, että gepardista saa kesyttämällä mainion metsästyskumppanin. Kun tieto Aklilun gepardeista leviää, ahneet kauppiaat alkavat kärttää niitä itselleen. Aklilu on viaton ja luottavainen luonnonlapsi eikä osaa varoa lipeviä kauppamiehiä. Miten gepardien käy?"

Kirja 2:
Näkymätön vihollinen. Tom Clancy.

  • "Amerikkalainen Jack Ryan on englantilaisten mielestä ritarin arvon ansainnut sankari. Lomaillessaan Lontoossa Ryan on onnistunut rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan vesittämään kuninkaallisia vastaan suunnatun terrori-iskun. Palattuaan kotiin Yhdysvaltoihin Ryan saa pian huomata terroristien janoavan kostoa. Ryanin lisäksi myös hänen vaimoaan ja pikku tytärtään varjostetaan eivätkä häikäilemättömät tappajat kaihda keinoja tasatakseen tilit."

Maalaiseläinlääkäri. Hugh Lasgarn.

  • "Kaikki potilaat ovat eläinlääkärille yhtä tärkeitä ja, kun on kyse maalaiseläinlääkäristä, potilaana voi olla yhtä hyvin undulaatti kuin kantakirjasonnikin. Hugh Lasgarn kertoo omista kokemuksistaan lämpimän humoristisesti, koskettavasti myötäeläen. Hänellä on kyky ottaa huomioon myös eläinpotilaidensa omistajien tunteet olivatpa nämä sitten juroja isännän köriläitä tai urheasti kyynelensä nieleviä pikkupoikia."

Mies ja maa. Elmer Kelton.

  • "Tylsempää paikkaa tuskin löytyisi, ajattelee Jim Ed Hendrix saapuessaan texasilaiseen syrjäkylään. Hän on tullut auttamaan isoisäänsä Wes Hendrixiä, joka on viimeisiä vanhan ajan karjapaimenia ja rodeosankareita. Oikeastaan hänen pitäisi taivutella isoisä myymään karjatilansa. Wes Hendrix osoittautuukin peräänantamattomaksi taistelijaksi ja Jim Ed oivaltaa, että isoisän elämänarvot ja -usko ovat kiinni maassa eikä niitä saa häneltä viedä."

Hiljaisuuden lapsi. Elizabeth Webster.

  • "Johnny Cass oli yhdentoista ja loukussa. Hänen isäpuolensa Iso-Joe vihasi häntä. Ja hänen päässään moikuivat taukoamatta kellot, jotka estivät häntä kuulemasta muiden puhetta. Hän pakeni pahaa maailmaa piirtämällä, sillä sen taidon hän osasi ilmiömäisesti. Järkyttävä välikohtaus Ison-Joen kanssa ajaa pojan kotoa etsimään oikeaa isäänsä, jonka hän hädin tuskin muistaa, mutta sen muistikuvan varassa on hänen koko tulevaisuutensa."

Ikäisekseen erittäin hyväkuntoiset kirjat, joiden sivuilla ei ole merkintöjä. Puutteet: kirjan 1 sivuilta löytyy yksi tahra ja kirjan 2 yhden sivun yläkulma on taitettu. Säilytetty huoneistossa, jossa on koira.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 23 vrk 2 h 59 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 23 vrk 2 h 59 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.