Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 114pv 4h

5,39 €

Kuvaus

Kuvaus

Muun muassa 12 Years a Slaven (2013) tuottaneen Bill Pohladin esikoisohjaus Love & Mercy on tarina The Beach Boys -yhtyeen sanoittaja-säveltäjä Brian Wilsonista, joka kesken yhtyeen menestyksen  alkoi painia mielenterveysongelmien kanssa ja päätyi lopulta lääkärinsä valvonnassa eläväksi erakoksi.

Oren Movermanin (I'm Not ThereThe MessengerRampart) ja Michael Alan Lernerin kynäilemä elokuva hyppii 1960-luvun ja 1980-luvun välillä. 1960-luvun jaksoissa nähdään, miten lahjakas ja innovatiivinen Brian (Paul Dano) kärsii huonosta suhteesta isäänsä, alkaa käyttää yhä enemmän huumeita ja alkaa myöskin kuulla ääniä. 1980-luvun Brian (John Cusack) tapaa autoliikkeessä työskentelevän Melindan (Elizabeth Banks), joka kiinnostuu omalaatuisesta, rehellisestä ja erikoisessa seurassa liikkuvasta Brianista jo ennen kuin tietää tämän todellisen henkilöllisyyden. Brianin tuki ja turva on Paul Giamattin näyttelemä psykiatri. Melindan silmissä alkaa näyttää siltä, että tohtori pitää Briania pikemminkin vankinaan ja lypsylehmänään kuin potilaanaan.

Ohjaaja liikkuu ongelmitta kahden eri aikakauden, musiikin- ja huumeidentäyteisen 1960-luvun ja 1980-luvun rauhallisemman Kalifornian, välillä, eikä kahden eri näyttelijän käyttämistä Brianin roolissa tarvitse lainkaan ihmetellä. Dano on passeli nuoren, ymmärrystä vaille jäävän luovan taiteilijan rooliin, mutta yhtä paljon Cusack sopii parhaat päivänsä nähneen, väsyneen ja kahlehditun sielun tulkitsijaksi. Wilsonin rooli on Cusackin parhaimpia vuosikausiin. Myös Banks on hyvä hänelle hieman erilaisemmassa roolissa.

Wes Andersonin vakiokuvaaja Robert Yeomanin kuvausjälki on aurinkoista, tunnelmallista ja intiimiä. The Beach Boysin ikivihreillä lauluilla herkutellaan vähän, mutta sitäkin tehokkaammin. Konserttielämää Love & Mercyssä nähdään vain alkutekstijakson ajan, sen jälkeen elokuva keskittyy luomistyöhön ja sen tekijän yksityiselämään ilman ensimmäistäkään tylsää hetkeä.

suomenkielinen tekstitys 

LOVE & MERCY

Yhdysvallat 2014

Ohjaus: Bill Pohlad
Käsikirjoitus: Oren Moverman, Michael Alan Lerner
Tuotanto: Bill Pohlad, Claire Rudnick Polstein, John Wells
Pääosissa: John Cusack, Paul Dano, Elizabeth Banks

2 tuntia 1 minuuttia

HUOM:  Postin kautta toimitus ainoastaan!Y 1

Löydät muut kohteeni kategorioittain alla olevista linkeistä:

DVD:

Draama | Toiminta | TV-sarjat | Jännitys | Kauhu | Komedia | Lastenelokuvat | Sota ja western | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | Musiikki | Dokumentit | Anime | Urheilu | DVD - Muut | Kaukoitä

Blu-ray:

Toiminta | Kauhu | Jännitys | Scifi ja fantasia | Draama | Komedia | Sota ja western | TV-sarjat | Lastenelokuvat | Kotimaiset | Musiikki | Dokumentit | Blu-ray - Muut | Anime | Kaukoitä

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
Maksuehdot:Tuote postitetaan ,kun maksu näkyy tilillä.
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:15100 LAHTI
Kunto:Hyvä
Lisätty:26.06.2026 klo 13.50
Sulkeutuu:24.10.2026 klo 12.48
Kohdenumero:647161371
Katselukerrat:0

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos