Medusa 1975 – Rising From The Ashes (uudenveroinen LP)

Medusa 1975 – Rising From The Ashes

Svart Records – SVART028. 2017.

Avattavat kannet, kerran kuunneltu, uudenveroinen vinyyli liitteineen.

Psychedelic Rock, Heavy Metal, Doom Metal, Progressive Metal

A1 Heddin' For Armageddon

A2 Rage On

A3 Fall Of The House Of Usher

B1 Turn To Stone

B2 Into The Night

B3 9 Circles Of Hell

Kuulostaa tältä tämä upea musiikki:

https://www.youtube.com/watch?v=LlbuSJm6v4U&list=OLAK5uy_mVDNWdAKaiEafb-rZPLPynL9ZnYTkWD0M&index=2

On siistiä kuunnella 70-luvun alkuaikojen proto-doom-bändejä; niissä on taikaa, joka on puhdasta, kosketeltavaa ja nousevaa. Synkkä sarjakuvafantasia seuraa muodon harjanteita; sisäinen punk-laatu korostaa rajatonta energiaa. Medusa1975, avaruudellisessa 70-luvulla syntynyt yhtye, vangitsee edelleen tuon vuosikymmenen raakuuden. Yhtyeen uusin albumi – hieman progemainen, pyöreä Rising From The Ashes – osoittaa, että yhtye välittää edelleen ja valjastaa moduksen luonteeseen ja uskoon.

Yhtye päästää valloilleen sisäisen Marillioninsa kappaleissa kuten "Fall of the Houser of Usher", mutta tekee sen ylpeydellä, ja se tekee kaiken eron. "Turn to Stone" on täynnä Genesistä ja Yesiä, niiden koskettavine yhdistelmineen ja laajennuksineen, lopulta asettuen yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneeseen Sabbath/Uriah Heep -stompiin. "Circle of Hell" on Spinal Tap -henkistä. Aavemainen, hieman höpsö ja ehdottomasti tunnusomainen, mukava trippi.

Medusa1975 on nimetty osuvasti. Koska bändi keskittyy yksinomaan tiettyyn muotoon, he voivat joustaa sen kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Musiikki vie sinut ajassa taaksepäin – vaikka et olisi koskaan oikeasti ollutkaan "takaisin" – ja siinä piilee musiikin erityinen viehätys. Se on ajatonta muotoa, hieman uupunut, mutta ei koskaan merkityksetön. Medusa1975 ei aio räjäyttää paskaa ajatusmaailmastasi, mutta he eivät aio myöskään tuhlata aikaasi. Mukana on myös todellista progressiivista toimintaa. Se, että he ovat edelleen mukana kaikkien näiden vuosien jälkeen ja että he eivät julkaisseet virallisesti debyyttialbumiaan First Step Beyond ennen vuotta 2013, tekee minusta fanin. Sinun on kyettävä uskomaan itseesi voidaksesi tehdä jotain arvokasta, ja Medusa1975 uskoo siihen.

ee Teuber (rummut), Kim Gudaniec (basso) ja Gary Brown (soolokitara) valmistautuivat uuteen musiikilliseen projektiin, joka ei alkaisi ennen vuotta 2013. Aika oli luultavasti kesäkuun lopussa 1973, kun harjoittelimme äitini autotallissa, kun eräs mies ilmestyi ja seisoi autotallin takaosassa. Hänen nimensä oli John, ja hän esitteli itsensä bändin managerina ja kysyi, voisimmeko käyttää hänen palvelujaan. Ja kukapa ei haluaisi manageria hankkimaan keikkoja bändille? Niinpä suostuimme. Hän esitteli meidät myös Donna Fieldsille, josta tuli Rhythm-kitaristimme. Juteltuamme hetken hän lähti ja palasimme harjoituksiin. Valitsimme Black Sabbathin Children of the Grave -kappaleen seuraavaksi kappaleeksi, ja noin 13 sekunnin kohdalla, kun kappaleesta tuli raskas, kuului kova ukkosen jyrinä ja salama valaisi taivaan. Pysähdyimme kaikki ja katsoimme toisiamme emmekä tienneet, mitä tapahtuisi noin 40 vuotta myöhemmin. Aloimme kirjoittaa kappaleita, enimmäkseen instrumentaalikappaleita, koska meillä ei tuolloin ollut laulajaa. Lopulta Peter Basaraba liittyi bändiin, ja Donna oli nimennyt bändin Medusaksi rakkautensa vuoksi mytologiaan. Peter, joka oli ilmiömäinen taiteilija, maalasi bannerin ja toi sen harjoituksiin ja näytti sitä Donnalle, joka sanoi heti: "EI". Se koostui pentagrammista, jossa oli vuohen pää, ja vuohen pään ulkopuolella olivat horoskooppimerkkimme. Emme olleet saatananpalvojia, ja Donna piti kiinni mielipiteestään, että banneri kuvasi saatanallista vaikutusta. Siitä huolimatta 40 vuotta myöhemmin siitä tuli First Step Beyondin, Medusan ensimmäisen ja ainoan albumin, kansikuva. Joukkolle parikymppisiä nuoria olimme mahtava bändi. Opin Kimiltä paljon progressiivisesta musiikista, erityisesti italialaisista, englantilaisista ja krautrock-bändeistä, ja heistä tuli valtavia vaikutteita tapaamme kirjoittaa musiikkia First Step Beyondille. Peter oli mielenkiintoinen kirjoittaja, sillä hän saattoi olla vakava ja avaruudellinen kappaleesta riippuen. Hän oli mahtava laulaja. Lee oli kuin Medusan vastine Keith Moonille, ja Kimillä oli vaikutteita John Entwistleltä ja Chris Squiren varhaisilta jäseniltä. Donna oli enemmän folk-tyylinen kitaristi, ja liittyessään hän loi itselleen paikan ja hänestä tuli olennainen osa Garyn kanssa kappaleiden kitaraosuuksien kirjoittamista. Hän kirjoitti sanoitukset ja musiikin kappaleeseen Black Wizard.

Medusa oli silloin loistava bändi, ja se grooveaa edelleen kovaa!

0-luvulla keikkapaikat eivät olleet kovin innokkaita omaperäiselle materiaalille, joten soittaaksemme meidän piti opetella cover-kappaleita ja lopulta lisätä omaperäisiä kappaleita silloin tällöin. Soitimme esimerkiksi opiskelijabileissä, kansalaistaloissa, lukioissa jne. Ja kyllä, soitimme cover-kappaleita, mutta ne olivat Blue Oyster Cult, The Stones, Free, Muddy Waters, Kiss, Jethro Tull, Johnny Winter, Blue Cheer, Alice Cooper, ymmärrätte varmaan. Soitimme ensimmäisen keikkamme Chicagossa paikassa nimeltä The Post, joka oli omaperäinen keikka. Lämmittelimme Gabriel Bondagea, joka myös perustettiin vuonna 1973. He levyttivät ensimmäisen albuminsa, Angel Dustin, vuonna 1975. Ironista kyllä, levytimme myös omat kappaleemme vuonna 1975, mutta albumimme ei ilmestynyt "muutamaan" vuoteen.

Sekä Leellä että Kimillä oli neliraitaiset kelanauhurit, ja päätimme aloittaa omaperäisen materiaalimme äänittämisen. Käytimme siis Leen Dokodor-kelanauhuria kelaamiseen, ja jokainen jäsen sai oman kanavansa, ja me levytimme kaiken materiaalimme. Jotta musiikin laatu ei kärsisi, siirsimme instrumentaaliraidat Kimin nauhurille ja syötimme Peten laulun mikserin läpi, ja voilà, siinä se. Myöhemmin menimme studioon ja äänitimme joitakin kappaleitamme, ja kaksi niistä, Strangular ja Temptress, pääsivät 45-levylle, joka oli ainoa julkaisumme tuolloin. Loppuosa sessiosta ei kuulostanut yhtä hyvältä kuin kellarilevyt, mutta 45-levy selvisi, ja siinä me olimme, joukko lapsia kävelemässä pois 45-levyisten laatikoiden kanssa, jotka lopulta menivät ystäville ja päätyivät ajan myötä roskiin.

Siirrytään noin 40 vuotta eteenpäin 1. helmikuuta 2012, jolloin Donna sai puhelun Rob Sevieriltä Numero Group recordsilta Chicagosta. "Hei, oletko Donna Brown? Olit bändissä nimeltä Medusa 70-luvulla, eikö niin?" Kun Donna oli juuri aikeissa lopettaa puhelun, Kimin mies pysäytti hänet ja kertoi löytäneensä yhden 45-levyistämme levytystapahtumasta ja pitäneensä musiikkia mahtavana. Donnan oli tietenkin pakko kysyä, kuka ihmeessä haluaisi tuollaista vanhaa paskaa tänään, ja Rob vastasi: "Yllättyisit!" Ja heidän keskustellessaan kysymys lopulta nousi esiin: "Eikö teillä sattuisi olemaan enempää materiaalia?" No, meillä ei ollut aavistustakaan, mitä niille nauhoille tapahtui siltä ajalta. Onneksi Leellä oli kaikki nauhat kotonaan Alankomaissa, Coloradossa, jossa on hyvin kuiva ilmasto, mikä tarkoittaa, että kosteus ei tuhonnut nauhoja. Emme olleet edes varmoja, soisivatko nauhat enää, ja olimme oikeassa, Leen Dokodor ei toiminut. Niinpä hän löysi YouTube-videon ongelman korjaamisesta ja korjasi sen. Seuraava vaihe oli tarkistaa, mitä nauhoilla on. No, hän suuntasi DVD Memorien luo, ja he siirsivät kaiken CD:lle, ja kun me kaikki kuuntelimme kappaleita, ne kuulostivat yhä paremmilta. Joten pakkasimme nauhat laatikoihin, allekirjoitimme sopimuksen ja lähetimme kaiken takaisin Numerolle, ja he hoitivat loput.

Helmikuussa 2013 First Step Beyond oli kiertänyt maailmaa Australiasta Ruotsiin, Etelä-Amerikkaan ja Kanadaan. Arvostelut levisivät kaikkialle internetiin, ja Mojo-lehti, Uncut, Terrorizer ja Record Collector tekivät myös arvosteluja. Lopulta pääsimme Mojon CD:lle Heavy Nuggets III, joka julkaistiin heinäkuussa 2014 ja joka oli Zeppelin-versio. Olimme suurten artistien, kuten Atomic Roosterin, Bangin, Pentagramin ja Freedomin, joukossa.

Huomattuamme internetissä olevan huhun albumin saavan tunnustusta ja ylistystä, Donnan kanssa päätimme perustaa bändin ja opetella uudelleen kaiken vanhan materiaalin. Huhtikuuhun 2014 mennessä uusi bändi oli vihdoin kasassa Dean McCallin (rummut), Randy Bobzienin (basso ja laulu), Kam Wentworthin (kitara), Gary Brownin (soolokitara) ja Donna Fields-Brownin (hammond-urut) kanssa. Kesäkuussa 2014 soitimme ensimmäisen keikkamme Toad Tavernissa Littletonissa, Coloradossa. Jatkoimme matkaa ja Donna alkoi kirjoittaa uutta materiaalia, ja keikkailua tapahtui yhä enemmän, kunnes San Diegossa toimivan Joy-yhtyeen Zach Oakley otti meihin yhteyttä ja kutsui meidät lyhyelle kiertueelle heidän kanssaan. Soitimme kiertueemme ensimmäisen keikan Denverissä 4. helmikuuta 2015, ja sitten suuntasimme Kansas Cityyn, Missouriin ja St. Louisiin. St. Louisin keikalla Donna löi peukalonsa auton oveen ennen esitystä, mutta jatkoi ja soitimme hienon setin arvostavan yleisön edessä. Päädyimme kotikaupunkiimme Chicagoon Cobra Loungeen 7. helmikuuta, ja tapasimme jälleen Peter Basaraban. Yleisö otti meidät vastaan ??upealla vastaanotolla kaikissa paikoissa, ja kun pääsimme Chicagoon, revimme Cobran katon irti. Se oli mahtava kiertue, ja opimme paljon valmistautuaksemme jatkokiertueisiin.

enetimme toisen kitaristimme, joten meidän piti tehdä nopeita muutoksia. Meidän oli määrä mennä Colorado Soundin studioille äänittämään kauan odotettua toista albumiamme, joten hankimme Phoenix Johnsonin basistiksi ja Randyn toiseksi kitaristiksi. Helmikuun 28. päivään mennessä olimme valmiita aloittamaan peruskappaleiden tekemisen. Kahden ja puolen päivän studiossa vietettyämme meidän piti saada Phoenix totuttelemaan vanhaan materiaaliin, koska meille oli varattu kaksi keikkaa Austinissa, Texasissa, Lost Wellissä maaliskuussa SXSW-festivaaleille. Torstai-ilta oli mahtava keikkamme, sillä ihmisiä tuli kaikkialta Texasista ja aina Kaliforniasta asti, ja me rokkasimme taloa. Paikka oli täynnä!

Austinista palattuamme palasimme äänitysstudioon jatkamaan toisen albumin työstämistä. Heinäkuussa kiersimme Kaliforniassa kolme keikkaa Joyn kanssa. Muutamaa kuukautta myöhemmin, kun studiotyöt ja masterointi oli saatu päätökseen, oli aika etsiä levy-yhtiöitä. Lähetimme paketteja useille levy-yhtiöille, emmekä saaneet vastausta. Eräänä päivänä saimme yllättäen sähköpostin Svart Recordsilta Suomesta, jossa meille kerrottiin, että he saattaisivat olla kiinnostuneita julkaisemaan uutta musiikkiamme, ja lähetimme uuden paketin Suomeen. Noin viikon kuluttua tarkistin, kuinka kauan sen lähettäminen merentakaiseen maailmaan kestäisi, noin 2–3 viikkoa. Joten keräsin kappaleemme ylös ja lähetin heille sähköpostia. He rakastivat sitä. Okei, kansi, kansi, ei ole kansikuvaa. No, Randy oli ehdottanut Richard Luongia Texasista kuukausia sitten, ja pidin hänen työstään. Joten otin häneen yhteyttä ja selvitimme koot ja muut yksityiskohdat, ja meillä oli ulko- ja sisäkannet, jotka oli ostettu ja maksettu. Otin yhteyttä Austinissa, Texasissa asuvaan kaveriin, Philip Reederiin Mosasaur Print & Design Housesta, ja ostin logon. Kun olimme SXSW:ssä, hän teki julisteen ja minä rakastuin logoon. Joten olimme valmiit, tai niin luulin. Ehkä viikkoa myöhemmin Donna ja minä menimme Boulderiin lounaalle, ja kun seisoin Mustard's Last Standissa tilaamassa tavallista puolalaista makkaraa ja ranskalaisia, Jon Hopkins, bändin työntekijä, ystävä ja kannattaja, sanoi: "Hei, minulla on tämä kuva, jonka minun täytyy näyttää teille tältä artistilta Tommie Moleculelta." Kun näytin sen Donnalle, olimme lumottuja ja jouduimme vaihtamaan aiempaa kansikuvaa, jonka ajattelimme olevan kansikuva, Moleculen mestariteokseksi.

Niitellessämme Svart Recordsin kanssa viimeiset kaksi kuukautta ja yritettyämme selvittää yksityiskohtia siitä, miltä kansi, takakansi ja sisäkansi näyttäisivät, idea on vihdoin toteutunut. Nyt on kyse sopimuksen yksityiskohtien selvittämisestä, ja toivottavasti uusi albumimme, Rising from the Ashes, Medusa1975:n esittämänä, julkaistaan ??joskus vuoden 2016 puolivälissä.