Monrepos : ranskalaisen kulttuurin pohjoinen keidas (2008)

Muistatko Monrepos’n? Jos et, niin muisti palaa tämän kirjan myötä. Upea teos Monrepos’n syntyhistoriasta ja kulttuurisista taustoista.

Sidottu kovakantinen kirja, erinomainen kunto. Upea kuvitus.

TEKIJÄ: Knapas, Rainer

TEOKSEN NIMI: Monrepos : ranskalaisen kulttuurin pohjoinen keidas

Sidostyyppi: Sidottu, kuvakannet (kovakantinen)

Kustantaja: Suomalaisen kirjallisuuden seura

Painovuosi: 2008

Painos: 1

Sivumäärä: 187+(4)

Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1157

Asiasanoja: muistelmat, historia, kirjailijat, henkilöhistoria, kulttuurihistoria, virkamiehet, suvut, kartanot, puutarhat, kokoelmat, kirjastot, puistot, merkkihenkilöt, kansalliskirjastot, yksityiskirjastot, kulttuurikosketukset, Monrepos, hovit

Monrepos on Viipurin Linnasaaressa sijaitseva 161 hehtaarin laajuinen puisto- ja luonnonsuojelualue. Se käsittää lisäksi historiallisen Monrepos’n kartanon sekä lukuisia rakennelmia ja muistomerkkejä. Monrepos on ollut Viipurin linnan ohella kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä jo lähes 200 vuoden ajan. Viipurin kuuluessa vielä Suomeen se oli yksi koko maan merkittävimmistä ja ainutlaatuisimmista puistoista, joka tunnettiin myös ulkomailla.

Nykyisenkaltainen puisto syntyi 1800-luvun alkupuolella Monrepos’n kartanon ollessa venäläisen Nicolayn aatelissuvun omistuksessa. Yleisölle se avattiin vuosisadan puolivälissä, ja nykyisessä muodossaan puisto on toiminut vuodesta 1988 lähtien.[1] Monrepos on avoinna maksullisena ympäri vuoden.[2] Puiston alueella on kahvila ja kioski, ja myös opastus- ja tulkkauspalveluja on saatavina maksua vastaan.[3] Noin 2,5 kilometriä Viipurin keskustan luoteispuolella sijaitseva Monrepos on yksi Venäjän kulttuuriministeriön luetteloimista kansallisista kulttuuriperintökohteista.[4]

Puisto sai alkunsa 1760-luvulla, jolloin Monrepos’n kartanon omistajaksi tuli Viipurin linnan ylikomendantti Pjotr Aleksejevitš Stupišin. Hän muutti kartanon vanhan karjapihan englantilaistyyliseksi maisemapuutarhaksi ja antoi sille puolisonsa mukaan nimeksi Charlottendahl. Stupišinin kuoltua vuonna 1782 kartano siirtyi Württembergin prinssi Friedrich Wilhelmille, joka tuolloin toimi Vanhan Suomen kenraalikuvernöörinä. Hän asui kartanossa vain vuoteen 1786 saakka, mutta ehti silti laajentaa ihailemaansa puistoa ja muun muassa rakentaa huvimajan rantakallion huipulle. Friedrich Wilhelm antoi puistolle myös sen nykyisen nimen, joka tulee ranskankielisestä ilmauksesta ”mon repos” (lepopaikkani).[1]

Jatkosodan myötä vuonna 1944 Viipuri siirtyi Neuvostoliiton haltuun ja Monrepos’n kartanosta tuli aluksi virkistyspaikka armeijan henkilökunnalle. Vuonna 1952 kartanon päärakennukseen muutti päiväkoti, ja samalla puistosta tehtiin Neuvostoliiton valtionpäämiehenä toimineen Mihail Kalininin mukaan nimetty lapsille suunnattu huvipuisto. Alueelle rakennettiin muun muassa esiintymislava sekä erilaisia leikki- ja huvipaikkoja.[9] 1950-luvun aikana lukuisat puiston kohteet kärsivät suuria vaurioita, ja seuraavalla vuosikymmenellä niitä jouduttiin purkamaan. Tuolloin alue myös julistettiin suojelukohteksi. Ensimmäisiä kunnostuksia tehtiin 1970-luvulla, jolloin muun muassa kartanon päärakennus remontoitiin. Töitä jatkettiin 1980-luvun aikana, samassa yhteydessä myös Monrepos’n käyttö huvipuistona lopetettiin, ja vuonna 1988 alueesta perustettiin valtiollinen luonnonsuojelupuisto Park Monrepo.[1] Hankkeen organisoijana toimi Viipurin alueen muistomerkkien ja historiallisten rakennusten suojelusta vastannut akateemikko Dmitri Lihatshev. Hän teki myös yhteistyötä suomalaisten asiantuntijoiden kanssa, ja nämä puolestaan perustivat Pro Monrepos -yhdistyksen vuonna 1990.[9]

Puistoa alettiin restauroida vuoden 2017 kesällä. Venäjän valtion panoksen lisäksi Maailmanpankki on lainoittanut kunnostusta. Vastustajien mukaan restauroinnissa kaadetaan liikaa vanhoja puita, ja yli 100 000 ihmistä allekirjoitti nettiaddressin, jolla vaadittiin töiden keskeyttämistä. Kaadettavia puita oli suunnitelmien mukaan 2 500 eli noin 30 prosenttia restaurointialueen puista. Arkkitehtitoimiston mukaan suurin osa kaadettavista puista oli nuoria tai sairaita.[10]

Muistan puiston kaunehimman

Ihanimman Monrepos'n

Usein haaveissani kuljen

Satumaani lehmustohon

Kaunehimmat kaarisillat

Ihanimmat kuudanyöt

Nähnyt puiston katveessa oon

Monrepos'n

Aikain menneitten taa

Aatos taas samoaa

Ajan sen mennehen

Tarun ihmeellisen

Voin vieläkin tavoittaa

Muistot puiston kaunehimman

Ihanimman Monrepos'n

Iäks syömmeen kätkenyt oon

Monrepos'n

Aatoksein aina saa

Kaipuun unteni maa

Puisto rakkauden

Sitä unhoita en

Se säilyy aikojen taa

Muistot puiston kaunehimman

Ihanimman Monrepos'n

Iäks syömmeen kätkenyt oon

Monrepos'n