Paradise Lost - Believe in Nothing & Host CD albumit

Paradise Lost - Believe in Nothing & Host CD albumit

Host

Paradise Lost osaa hallitun muutoksen. Hostilla ei ole mitään tekemistä metallin, eikä oikeastaan edes rockin kanssa. Bändi on ehättänyt elektronisempien ja popimpien vaikutteiden pariin, mutta identiteettiään se ei ole hukannut. Tuskan ja epätoivon tunnelmat on siirretty uuteen ympäristöön. Sävyiltään Host on tuttua Paradise Lostia.

Hostilla ollaan tekemisissä entistäkin synkempien tuntemusten kanssa. Nothing Sacredin lausahdus "but it seems like its going wrong again, and it feels like its going wrong again" kielii vahvasta elämänkokemuksesta. Asiat ovat menneet siinä määrin pieleen, että parempiin päiviin ei enää uskota, mieli tuomitsee kaiken edessä olevan epäonnistumaan jo valmiiksi. Ja riutumistahan Host on, alusta loppuun. Harbourin toteamus "always pale with despair" kuvaa sanoitusteemojen lisäksi myös Hostin musiikillisia linjoja. Lostin poikia ei juuri hymyilytä.

Host on hieno esimerkki musiikillisesta kypsyydestä. Linjan muutoksen lisäksi levyn biiseissä on selkeä muotti, mutta vaihtelua tapahtuu riittävästi noiden rajojen sisällä. Nick Holmesille Host merkitsee uran parasta laulusuoritusta.

Paradise Lostia syytetään metallisen menneisyytensä polkemisesta. Pidetään kuitenkin mielessä, että homma voi toimia toisinkin päin: tästä levystä innostuneet saattavat tutustua Lostin vanhojen levyjen murisevampaan synkkyyteen. Niiden kolahtaessa hyllyyn voi päätyä enemmänkin metallia.

Believe in Nothing

Paradise Lostia syytettiin kahden edellislevynsä jälkeen maidensa myymisestä, omille kintuilleen kusemisesta ja ties minkä bändien matkimisesta. One Secondilla ja Hostilla Lost kuitenkin kehittyi haluamaansa suuntaan huudoista piittaamatta ja säilytti kaikesta huolimatta identiteettinsä tehden oman näköistään musiikkia, vaikka tyyli vaihtuikin. Liekö painostus ollut sittenkin liian kovaa, kun ennen Believe In Nothingia alkoi kuulua viestejä, joiden mukaan Paradise Lost astuu askeleen taaksepäin ja palauttaa hevimmän otteensa.

Todelliset vaikeudet alkavat vasta nyt, kun ns. paluu on kaikkien kuultavissa. Kitaroita on enemmän kuin Hostilla, mutta Believe In Nothing ei tosiaan ole raskaampi kuin edeltäjänsä. Siltä puuttuu kokonaan Hostin niin painostavaksi tehnyt tuskaisuus. Toivotaan todella, että Paradise Lostin heput ovat yksityiselämässään iloisempia kuin koskaan, mutta tämän bändin levy ei kuullosta miltään ilman totaalista itsensä nurkkaan ajamista ja säälissä rypemistä.

Kun Hostin elektronisempi tutkiskelu on osittain sivuutettu, syy kevyeen musiikkiin häviää. Vaikka bändin väitetään tulevan kuulijoitaan vastaan, se on nyt kauempana lähtökuopistaan kuin koskaan aikaisemmin. Gregor Mackintoshin tämänkertaiset sävellykset vangitsevat Nick Holmesin itsesäälisanoja vahvaan kuosiin. Laulumelodioiden ansiosta tunnelma ei ole painostava. Believe In Nothing puhuttelee monella tasolla.