Kuvaus

Väkivaltaisessa avioliitossa elävä kampaaja Lorna Belling on löytänyt uuden onnen. Salasuhde karismaattisen Gregin kanssa on kestänyt jo puolitoista vuotta.

Greg on toistuvasti luvannut päättää rakkaudettoman liittonsa vaimonsa Belindan kanssa ja viedä Lornan pois tämän ilkeän aviomiehen ulottuvilta. Oikea aika ei vain koskaan näytä tulevan. Greg keksii viivyttelyynsä syyn toisensa jälkeen, kunnes lopulta sanoo kertovansa uutisen vaimolleen Malediiveille suuntautuvalla lomamatkalla.

Lornan maailma romahtaa, kun eräs kampaamoasiakas muutamaa viikkoa myöhemmin esittelee hänelle lemmekkäitä kuvia Malediiveilla tapaamastaan pariskunnasta. Lornan kauhuksi kuvissa esiintyvä mies on hänen Greginsä. Paitsi että hänen nimensä ei suinkaan ole Greg. Eikä kuvan nainen ole nimeltään Belinda.

Raivoissaan Lorna päättää pistää petollisen rakastajansa tilille valheistaan ja paljastaa tämän kaksoiselämän.

Draama päättyy verisesti ja ruumiin löydyttyä poliisilla on vain yksi pääepäilty. Pian rapauksen ympärille alkaa kuitenkin ilmaantua kiusallisen paljon uusia johtolankoja. Ylikomisario Roy Gracelle alkaa olla selvää, että hänen on otettava huomioon myös kaikkein epäuskottavimmat vaihtoehdot.

 

439 sivua, kovakantinen. Minerva Kustannus Oy 2017. Kerran luettu, erittäin hyväkuntoinen kansipapereineen.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 53 vrk 23 h 34 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 1 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

10,10 € Sulkeutuu 53 vrk 23 h 34 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.