Terijoki : Paratiisi meren rannalla (sidottu, 240-s., 1982.

Erittäin hyväkuntoinen sidottu, kovakantinen krija kansipaperein.

Terijoki : Paratiisi meren rannalla

Kustantaja: Karisto

Painovuosi: 1982

Painos: 1

Sivumäärä: 240

1800-luvun lopulla Pietarin ylimistöllä oli ongelma, sillä keisari oli rajoittanut matkustamista Eurooppaan. Varakkailla väellä oli ollut tapana viettää kesiään maaseutuhuviloissa tai ulkomailla, sillä Pietarissa oli kosteaa, sillä se oli rakennettu suomaalle ja kukaan ei halunnut joutua viettämään kesää Pietarin hälinässä ja saastassa.

Terijoen alueen pitkät hiekkarannat ja aurinkoinen sää houkuttelivat kesänviettäjiä ja pietarilainen yläluokan varakkaat kauppiaat ja virkamiehet ryhtyivät rakentamaan huviloita Terijoelle ja sen lähikyliin Kuokkalaan ja Raivolaan, joihin Pietarista pääsi kesällä kätevästi junalla monta kertaa päivässä.

Suomen Riviera”, lomanviettäjien paratiisi, sijaitsi Karjalankannaksen kaakkoisnurkassa. Terijoki myötäili vajaan 25km mittaisena kapeana kaistaleena Suomenlahden rantaa. Sen itäpää työntyi sormen lailla vain muutaman kilometrin levyisenä ja kymmenen pituisena Neuvostoliiton alueen ja meren väliin. Sitä kapeaa uloketta reunustanut Rajajoki oli myös valtioiden, ja kahden eri maailman, välinen raja. Hyvällä säällä saattoi nähdä meren takana etelässä Kronstadtin linnoituksen kirkontornien kupoleita ja öisin idässä kajasti Pietarin ja sittemmin Leningradin miljoonakaupungin valomeri.

”Pietarista tulevien junien aikana tie oli kilometrin pituudelta ajurijonojen täyttämä ja poliisit saivat jo silloin hoitaa liikennevalvontaa. Ajuriliikenne alkoi oikeastaan jo huhti–toukokuulla, kun pietarilaiset saapuivat paikkakunnalle valitsemaan itselleen kesähuvilaa.” – muisteli lapsuutensa Terijoella 1900-luvun alussa viettänyt Väinö Nykänen.

Venäläisten kesävieraiden saapuminen tiesi paikallisille asukkaille hyvää tienestiä. Pienviljelijöiden tuotteet menivät kaupaksi ja kaikille riitti töitä. Kesävieraat tarvitsivat huviloilleen keittäjiä ja sisäköitä, sekä muuta palveluskuntaa ja paikalliset elivät Terijoen kesäsesongista. Varakkaimmat kesävieraat rakennuttivat itselleen huvilan, loput vuokrasivat sellaisen kesäksi. Kun huvila oli saatu rakennetuksi, alkoivat työt puutarhassa ja taas oli paikallisille tarjolla lisää töitä.

Huvila-asutuksen huippuvuosina 1910-luvun alussa kesäasukkaiden määrä oli jopa 60 000 ja samaan aikaan Suomen suuriruhtinaskunnan suurimmassa kaupungissa Helsingissä oli tuolloin hieman yli 100 000 asukasta. Huvila-asutus kukoisti 1890-luvun alusta vuoteen 1914 saakka, jolloin alkoi ensimmäinen maailmansota ja tuli lopulliseen päätökseensä vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen myötä.

Maailmansota kuitenkin katkaisi pietarilaisten kesänvieton Terijoen hiekoilla. Moni huvilanomistaja jäi vallankumouksen jalkoihin. Osa palasi takaisin huvilalleen rahattomana pakolaisena.

Huvilat Suomen valtiolle

Suomen valtio päätti vuonna 1922, että viisi vuotta tyhjillään olleet ulkomaiset omistukset Suomessa siirtyisivät valtiolle. Seuraavana vuonna määräaika tulikin monen huvilan osalta täyteen, ja alueelta siirtyi valtiolle tuhansia kiinteistöjä. Valtiolla ei kuitenkaan ollut resursseja kunnostaa huviloita, vaan niitä myytiin huutokaupoissa ja vuoteen 1925 mennessä Terijoen 6 500 huvilasta noin puolet myytiin ja siirrettiin purettuina muualle Suomeen.

Suomalaiset saapuvat

Tämän jälkeen Terijoella oli muutaman vuoden hiljaista, kunnes ”Suomen Riviera” markkinointi alkoi purra ja suomalainen matkailutoiminta käynnistyi kesällä 1923. Terijoen matkailua edistämään oli perustettu toimikunta, joka kutsui joitakin suomalaisia kirjailijoita viettämään aikaa Terijoella, jotta he kirjoittivat ylistäviä matkakuvauksia sanomalehtiin. Pian Terijoelle alkoi tulvia tavallisen kansan lisäksi muita taiteilijoita, kuten maalareita, kuvanveistäjiä, näyttelijöitä, tanssijoita ja myös Paavo Nurmen tiedetään viettäneen kesiä Terijoella.

Suurimpiin huviloihin perustettiin täyshoitoloita matkailijoiden majoittamiseksi. Rannalle syntyi kahviloita ja ravintoloita, hotelleja perustettiin. Vuonna 1939 Terijoella oli noin 8 000 vakituista asukasta, mutta kesäisin tilapäinen asukasmäärä oli jopa kymmenkertainen.

Terijoki on entinen Suomen kunta Karjalankannaksella luovutetussa Karjalassa. Nykyinen Terijoen kaupunki käsittää vain entisen kunnan keskustaajaman. Terijoki sijaitsee Suomenlahden rannalla noin 50 kilometriä Pietarin keskustasta luoteeseen. Jatkosodan tuloksena suuri osa terijokelaisista asettui Tuusulaan.

Terijoella asui aikoinaan runsaat kaksikymmentä eri kansallisuutta, jotka olivat uskonnoltaan katolilaisia, luterilaisia, ortodokseja, islamilaisia ja juutalaisia.

Historia

Terijoen huvilayhdyskunta

Pääartikkeli: Terijoen huvilayhdyskunta

Terijoki kuului Venäjän keisarikuntaan 1721–1812 osana Vanhaa Suomea ja sen jälkeen Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812–1917 ja vuodet 1917–1940 itsenäiseen Suomeen. Terijoki on ollut suosittu lomakohde pietarilaisten keskuudessa jo vuodesta 1870, jolloin Pietarin–Viipurin rautatie valmistui, ja sinne kehittyi rikas pietarilaisten huvila­yhdys­kunta. 70 kilometriä pitkälle hiekkarannalle syntyi 1892 Terijoen vesihoitolaitos ja 1923 Terijoen merikylpylä. Itsenäistymisen jälkeen venäläisten vierailu tyrehtyi, mutta se korvautui suomalaisilla, kun hiekkarannoille tultiin lomalle kaukaakin sisämaasta.[4] Terijokea kutsuttiin "Suomen Rivieraksi".

Sisällissota ja toinen maailmansota

Sisällissodan varsinaiset sotatoimet päättyivät Terijoen valtaukseen 24. huhtikuuta 1918. Heti taajaman valtauksen jälkeen valkoiset aloittivat järjestelmälliset häätötoimenpiteet venäläisväestöä kohtaan. Saksalaiset nimittivät Terijoen komendantiksi everstiluutnantti Georg Elfvengrenin, joka valitsi väliaikaiseksi poliisipäälliköksi kirjailija Mikko Uotisen. Valtausta seuranneina päivinä venäläisiä teloitettiin varovaisen arvion mukaan 100–150, mahdollisesti jopa yli 200 henkeä.[5] Terijoella ja naapurikunnissa on mahdollisesti teloitettu jopa yli 400 ihmistä.[6]

Neuvostoliitto valtasi Terijoen talvisodassa ja se luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa 1940. 1. joulukuuta 1939 Terijoella perustettiin suomalaiskommunistien johtama nukkevaltio nimeltä Suomen Kansanvaltainen Tasavalta, jonka hallituksen puheenjohtajana ja ulkoasiainministerinä toimi Otto Wille Kuusinen. Kyseinen johtoelin tunnetaan paremmin nimellä Terijoen hallitus, ja sotien jälkeen Terijoki onkin pysynyt ihmisten mielissä nimenomaan tästä yhteydestä johtuen.

Terijoen väestö sijoitettiin jatkosodan jälkeen Tuusulaan Uudellemaalle. [7]

Hallintohistoria

Terijoki erotettiin Kivennavasta itsenäiseksi kunnaksi 1911. Se kuului Rajajoen kihlakuntaan ja Viipurin lääniin. Aluksi kuntaan kuuluivat vain Terijoen ja Kellomäen kylät, myöhemmin aluetta laajennettiin sekä Kivennapaan että Uuteenkirkkoon kuuluneilla alueilla. Viimeisenä aluelaajennuksena oli Haukijärven valtionmaan liittäminen vuonna 1936.

Terijoki sai Neuvostoliitossa kaupunkistatuksen vuonna 1946 ja uuden venäläisen nimen Zelenogorsk 1948. Vuonna 1989 perustettiin Leningradin alueen Terijoen piiri, johon sisältyi rantapaikkakuntia Kuokkalasta alkaen länteen. Tämä piiri yhdistettiin Pietarin kaupungin Kurortin piiriin 1994. Terijoki sai piirin sisällä itsenäisen kaupungin statuksen 1997.lähde?

Nykyään Terijoen entisen kunnan alue kuuluu Pietarin kaupungin Kurortin piiriin, jossa sen alue jakaantuu Terijoen kaupungin sekä Kuokkalan, Kellomäen, Ollilan ja Tyrisevän kunnallishallintoalueiden kesken. Alueelle on noussut viime aikoina runsaasti venäläisten uusrikkaiden omakotitaloasutusta.

Terijoen kyliä olivat Haapala, Kellomäki, Keskikylä (Rällälä), Koivikko, Kuokkala, Käkösenpää, Luutahäntä, Ollila, Ollinpää, Puhtula, Rajajoki, Tulokas ja Tyrisevä.

Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema Terijoen kirkko valmistui vuonna 1908. Toisen maailmansodan jälkeen kirkko muutettiin elokuvateatteriksi, jollaisena se toimi 1990-luvulle saakka. Tällöin kirkko luovutettiin takaisin alkuperäiseen käyttöönsä, nyt Inkerin kirkolle, joka aloitti rakennuksen kunnostustyöt vuonna 2000. Rakennus saneerattiin perusteellisesti, ja myös sodan jälkeen purettu kellotorni rakennettiin kunnostuksen aikana uudelleen. Korjaustöiden päärahoittajina olivat suomalaiset Hämeenlinnan rovastikunnan seurakunnat ja Järvenpään seurakunta. Järvenpää osallistui koska juuri sen alueelle oli sijoitettu entiset terijokelaiset vuonna 1940.[9]

Terijoen vuonna 1914 valmistunut kolmealttarinen ortodoksinen kirkko oli Suomen suurin ortodoksinen kirkko. Pääalttari on pyhitetty Kazanin Jumalanäidin ikonille. Kirkon vihki arkkipiispa Sergij. Se ehti toimia kirkkona ensi vaiheessa neljännesvuosisadan, kunnes se jouduttiin hylkäämään joulukuussa 1939, kun paikkakunta evakuoitiin talvisodan hyökkäyksen tieltä. Kirkon kellotorni räjäytettiin nurin viime hetkellä ennen suomalaisten vetäytymistä, ettei se toimisi vihollisen tykistön tähystyspaikkana. Terijoen ortodoksinen kirkkoherra rovasti Mikael Orfinskij yhdessä seurakuntalaisten kanssa pelasti tuolloin huomattavan osan kirkon arvokkaasta esineistöstä. Evakuoitu seurakunta rakennutti sotien jälkeen itselleen Järvenpäähän puisen väliaikaiskirkon vuonna 1948.

Sodan jälkeen Neuvostoliitossa Terijoen vaurioitunutta ortodoksista kirkkoa käytettiin perunavarastona aina vuoteen 1977 asti, jolloin se luovutettiin Moskovan patriarkaatille. Korjaustyöt alkoivat heti ja kirkko saatiin hengelliseen käyttöön vuonna 1988.

Terijoen alkuperäinen, vuonna 1870 valmistunut kaksikerroksinen puurakenteinen asema tehtiin lääninarkkitehti Carl Albert Edelfeltin piirustusten mukaan. Lopulliseen muotoonsa piirustukset viimeisteli Edelfeltin apulainen, myöhemmin Suomen rautatiearkkitehtuurin keskeisiin vaikuttajiin kuulunut Knut Nylander.[10][11]

Vuonna 1917 valmistuneen uuden kivirakenteisen Terijoen rautatieaseman suunnitteli rautatiehallituksen pääarkkitehti Bruno Granholm, joka kehitti suomalaista rautatiearkkitehtuuria 1890-luvulta 1920-luvulle ja piirsi eri puolille maata useita jugend- ja kansallisromanttisia asemarakennuksia. Joissakin yhteyksissä myös arkkitehti Knut Wasastjerna mainitaan tähän rakennukseen liittyen, mutta Granholm tunnetaan laajasti aseman pääsuunnittelijana.[11