Vihreä leski (uusi muoveissa)

Huutokauppa
2,00 €
+ palvelumaksu 0,47 €
14pv 5h
Sulkeutuu
Kuvaus
Vihreä leski on Jaakko Pakkasvirran ohjaama elokuva vuodelta 1968. Se kertoo turhautuneen tapiolalaisen kotirouvan elämästä. Vaikka se oli ajan kohuelokuva,[1] sen yleisömenestys oli kuitenkin vuoden 1968 näytelmäelokuvien toiseksi heikoin. Elokuvan nimi on peräisin saksan kielessä käytetystä termistä, joka viittaa päivät yksin kotona viettävään itsensä yksinäiseksi tuntevaan kotirouvaan.
Elokuvan musiikin on säveltänyt ja sovittanut Otto Donner. Alussa ja lopussa kuullaan hänen säveltämäänsä ja ohjaaja Pakkasvirran sanoittamaa ”Avaruuslaulua”, jonka esittävät Kirka ja Blues Section -yhtye. Sama melodia toistuu monissa kohtauksissa myös Otto Donnerin yhtyeen instrumentaaliesityksenä.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan, onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Pyrin pakkauksissa suojaamaan elokuvat kuplamuovilla. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.
Lisätiedot
Suodattimet











