Wilmi : SOTKAMON HISTORIA (1 p. 1997, 649 sivua)

Erittäin hyväkuntoinen ja tanakka Sotkamon historiateos, joka julkaistiin kunnan 350-vuotisen historian kunniaksi vuonna 1997.

649 sivua : kuvitettu, karttoja ; 27 cm

Kartta kansilehtien sisäpuolella.

Julkaisija [Sotkamo] : Sotkamon kunta : Sotkamon seurakunta : Sotkamo-seura, 1997

Sotkamo on Suomen kunta, joka sijaitsee Kainuun maakunnan eteläosassa. Kunnassa asuu 10 161 ihmistä[5] ja sen pinta-ala on 2 951,84 km², josta 302,96 km² on vesistöjä[4]. Väestötiheys on 3,84 asukasta/km².

Sotkamossa on kaksi taajamaa, kirkonkylä ja Vuokatti. Ne sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä toisistaan, mutta muodostavat tilastollisessa taajamaluokituksessa saman yhteenkasvaneen taajaman. Sotkamon naapurikunnat ovat Kajaani, Kuhmo, Nurmes, Paltamo, Rautavaara, Ristijärvi ja Sonkajärvi.

Sotkamon tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat Vuokatin vaarat ja Holiday Clubin omistama Katinkullan lomakeskus, Naapurinvaaran huvikeskus, luontopolut, Hiidenportin kansallispuisto sekä Hiukan hiekkarannat. Sotkamo on tunnettu myös pesäpallojoukkueestaan Sotkamon Jymystä.

Sotkamo valittiin 2000 Suomen luovimmaksi kunnaksi. Taloustutkimuksen vuonna 2008 julkaiseman tutkimuksen mukaan Sotkamo oli imagoltaan paras maan alle 20 000 asukkaan kunnista.

Ihminen saapui Sotkamon alueelle kivikaudella. Kiikarusniemeltä lähistöltä löydettiin 1982 runsaasti kivikauden kampakeramiikkaa, muun muassa Suomen vanhinta ja pohjoisinta lintukuvioista keramiikkaa.[10]

Sotkamo-nimityksen katsotaan juontuvan sanasta sotka sekä -mo-nimistöjohtimesta (vrt. Paltamo, Kuusamo). Nimi mahdollisesti kertoo vesilintujen merkityksestä alueen eränkävijöille.[11] Sotkamon seutu kuului pitkään vienankarjalaisten vaikutuspiiriin, mistä kertovat useat paikannimet, kuten Katerma, Sumsa ja Jormasjärvi. Keskiajan lopulla korpiseutu muodostui liminkalaisten eräalueeksi. Kainuun jäi vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan itäiseen vaikutuspiiriin. Asutus laajeni 1500-luvulla yli vanhan rajan, mutta vasta Täyssinän rauhassa 1595 Kainuu liitettiin Ruotsiin. 1600-luvun alussa alueella oli kolme kylää: Sotkamon, Jormaskylän ja Nuasjärven kylät.[12][13] Seudulle tuli uudisasukkaita ennen kaikkea Paltamosta ja Oulujärven tienoilta, Keski-Suomesta, Savosta ja Karjalasta. Sotkamossa ja Kuhmonniemessä oli vuonna 1688 yhteensä 200 taloa.[10]

Sotkamo kuului aluksi Paltamoon, kunnes siitä tehtiin oma kirkkoherrakuntansa vuonna 1647. Kuhmoniemi erotettiin 1856 Sotkamosta omaksi kirkkoherrakunnakseen, myöhemmin siitä tuli Kuhmon kaupunki. Vuodesta 1650 Sotkamo kuului 30 vuotta Pietari Brahelle läänitettyyn Kajaanin vapaaherrakuntaan. 1600-luvun lopun ja 1700-luvun sotien ja nälkävuosien jälkeen seurasi uudelleenrakennusvaihe, mm. poltetun kirkon tilalle valmistui Grels Nordlingin johdolla uusi vuonna 1737. Maanviljely ja tervakauppa vaurastuttivat väestöä.[10] Pitäjään alettiin rakentaa jälleen uutta kirkkoa 1854. Johan Oldenburgin piirtämä ja T. J. Tolpon rakentama puukirkko valmistui 1870, kirkko on Kainuun suurin.[12][13] Vanhan kirkon hirsistä tehtiin Naapurinvaaralle kansakoulu 1800-luvun lopulla.[10]

Sotkamoa koettelivat monet kovat nälkävuodet, joiden aikana myös kulkutaudit surmasivat suurin joukoin asukkaita. Tiedetään, että vuoden 1696 Mikkelinpäivän ja seuraavan vuoden juhannuksen välisenä aikana Sotkamossa kuoli 184 ja syntyi vain 35 henkeä. 1800-luvun alkupuolella väestö jätti Elias Lönnrotin mukaan suurin joukoin kotinsa nälän ja tautien uhkaamana ja muutti Venäjän puolelle – kuka tilapäisesti, kuka pysyvästi. Myös sota-aikoina sotkamolaiset kokivat kovia. Sarkasodassa 1712 ja isonvihan aikoihin 1716–1721 aluetta ryöstettiin julmasti, ensin mainittuna vuonna yläkarjalaiset ja venäläiset ryöstivät muun muassa Simo Hurtan eli Affleckin hovin Korvaniemellä; 60 taloa ja kirkko poltettiin.[10]

Koski-Jaakko suunnitteli jo 1760-luvulla Kiantoperään Lappajoen suuhun, vanhan markkina- ja suolatien alkuun, Oulun kauppiaiden varastopaikkaa eli kauppalaa. Kuitenkin vasta vuosisadan lopulla alkoi alueen taloudellinen kehitys vilkastua. Vaarojen kaskiviljelystä siirryttiin monipuoliseen maatalouteen. Tervanpoltto muodostui merkittäväksi elinkeinoksi, kun 1800-luvun puolivälissä valmistuneet Ämmänkosken ja Koivukosken sulut mahdollistivat tervan viennin Ouluun asti. Vuonna 1900 Sotkamon tervanpoltto tuotti noin 4 000 tynnyriä tervaa, mutta jo 1900-luvun alussa tervan merkitys väheni.[10]

Maantie Sotkamoon valmistui 1850. Maanviljelyä ja metsän käyttöä helpotti 1850-luvulla toteutunut isojako. Tuolloin pitäjässä oli myös pientä rautateollisuutta; Petäjäkosken rautatehdas toimi vuosina 1838–1880. 1860-luvun suuret nälkävuodet verottivat alueen asutusta, jopa neljännes pitäjän 5 000 asukkaasta menehtyi[14]. Nälkävuosien mentyä pitäjään perustettiin kunnallishallinto 1874. Tämä vilkastutti yhteiskuntaelämää. Kauppaliikkeet yleistyivät ja säästöpankki perustettiin 1891. Ensimmäinen kansakoulu avasi ovensa 1882 ja Kainuun vanhin nuorisoseura perustettiin 1891. Karjatalous kehittyi 1800-luvun lopulla nopeasti, osuusmeijeri perustettiin 1907. Suomen itsenäisyyden aikana Sotkamosta kehittyi Kainuun vaurain kunta, jossa oli asukkaita noin 11 000. Väestön kasvu jatkui Sotkamossa aina 1960-luvulle, jolloin alkoi muuttoliike kaupunkeihin. 1980-luvulla väestö oli laskenut lähelle 1920-luvun määriä, 11 000:een. Asutus oli laskenut hiljalleen siitä lähtien, ja vuonna 2011 kunnassa oli 10 750 asukasta.[10]

Sotkamossa on syntynyt ja asunut useita kirjailijoita: muun muassa suomen- ja ruotsinkielisenä kirjailijana tunnettu Juhana Frosterus, kuuluisa valtiomies ja kansantalouden tutkija Anders Chydenius, kansankirjailija Heikki Meriläinen sekä Kainuun kuvaajista tunnetuin, Veikko Huovinen.[10]