Kirje käyttäjillemme – miksi Huuto.net uudistui

20.02.2026
Hyvä Huuto.netin käyttäjä,

Huuto.netin uudistus on nyt ollut käytössä viisi päivää. Olemme saaneet paljon palautetta – kiitoksia, huolia, kysymyksiä ja myös suoraa kritiikkiä. Haluan toimitusjohtajana kirjoittaa teille suoraan ja avata, miksi tähän uudistukseen ryhdyttiin ja mitä tavoittelemme.

Huuto.net perustettiin vuonna 1999. Se on suomalaisen verkkokaupan pioneereja, ja olemme siitä ylpeitä. Teknistä alustaa on päivitetty vuosien varrella, mutta edellisestä laajasta uudistuksesta on jo yli kymmenen vuotta. Rehellisesti sanottuna: alusta oli tullut tiensä päähän.

Jotta voimme taata palvelun toimintavarmuuden, tietoturvan ja kehityskyvyn myös tulevaisuudessa, tekninen uudistus oli välttämätön. Vanhalla rakenteella emme olisi enää voineet rakentaa uusia ominaisuuksia turvallisesti emmekä riittävän nopeasti.
Samalla kilpailutilanne kuluttajien välisessä kaupassa on muuttunut merkittävästi. Kansainväliset toimijat ja uudet sovellukset ovat tuoneet markkinaan uusia käytettävyysstandardeja. Jos haluamme, että Huuto.net on kiinnostava sekä nykyisille että uusille käyttäjille myös seuraavat 10–20 vuotta, meidän on tarjottava moderni, toimiva ja houkutteleva kauppapaikka. Se tarkoittaa muutoksia ulkoasuun, käytettävyyteen ja myös palvelun rakenteisiin.

On kuitenkin totta, että uudistettu palvelu ei ole vielä valmis. Olemme tunnistaneet useita asioita, jotka eivät toimi niin hyvin kuin pitäisi. Osa vanhoista ominaisuuksista puuttuu, osa toimii eri tavalla kuin ennen, ja joissakin kohdissa käyttökokemus on heikentynyt.

Hyvä uutinen on se, että emme jää odottamaan. Tämän viikon aikana olemme tehneet jo merkittävän määrän korjauksia ja parannuksia – ja työ jatkuu päivittäin. Luemme palautteet, priorisoimme korjaukset ja viemme niitä tuotantoon nopeasti. Kaikkea ei saada kuntoon hetkessä, mutta suunta on selvä.

Huuto.net ei ole kasvoton kansainvälinen alustajätti. Se on suomalainen verkkopalvelu, joka on ollut osa suomalaista verkkoarkea jo yli 25 vuoden ajan. Meidän tehtävämme on varmistaa, että se palvelee käyttäjiään luotettavasti myös tulevaisuudessa. Te käyttäjät – myyjät ja ostajat – olette meille aidosti tärkein asia. Ilman aktiivista yhteisöä ei ole Huutoa.

Tavoitteemme ei ole muuttaa Huuto.netin ydintä, vaan varmistaa sen tulevaisuus. Haluamme rakentaa kauppapaikan, jossa kuluttajien välinen kauppa toimii helposti, turvallisesti ja luotettavasti. Sellaisen, joka kestää aikaa ja pystyy kilpailemaan vaihtoehtona kansainvälisille toimijoille myös jatkossa.

Ymmärrän hyvin, että muutos herättää tunteita – varsinkin kun vanha toimi monelle tutulla ja turvallisella tavalla. Siksi pyydän teiltä hieman kärsivällisyyttä. Antakaa meille aikaa hioa kokonaisuus sellaiseksi kuin sen pitää olla. Samalla toivon, että jatkatte palautteen antamista. Se on meille arvokasta.

Huuto.net on aina ollut enemmän kuin pelkkä tekninen alusta. Se on yhteisö. Teidän ansiotanne.

Kiitos, että olette mukana – myös muutoksen keskellä.


Ystävällisin terveisin,

Jaakko Sipola
Toimitusjohtaja
Huuto.net / ePrice Oy